A day in the life

Suuresti kammoksuttu luokkaretki on viimein ohitse ja voi huokaista.
Selvittiin!
Neljä luokkaa samaan paikkaan, A&D ja E&F yhdessä. Epäonnekseni paras ystäväni sattuu oleilemaan E-luokalla, itse kirjoitan papereihin 9D. Kerrankin sain kuitenkin aihetta antaa opettajille arvostusta, sain vaihtaa bussia ja viettää muutenkin päivän EF sekamelskassa. Bussissa roikuin käytävän puolella kes kus tel len ihmisten kanssa. Yksikössä. Tai kaksikossa.
Ensimmäinen kohde oli Flowpark.
Yei.
Liput liehuu.
Saa hurrata.
Ei noin paljoa.
Voin ilokseni kuitenkin kertoa, että asiaan yritettiin saada muutos. Ja itse vaikeutin luokanvalvojani elämää suuresti valittamalla edellä mainitusta kohteesta. Kuitenkin paikkahan oli jo kerran käyty ja tämä kerta ei tuonut hirveästi uusia ajatuksia. Valjaissa olo oli: I'm sexy and I know it... Korsetti ja persepush-upit samassa paketissa. Voisiko joku ampua? Kypärän kun pisti päähän olo oli jälleen hiukan vähemmän sexy.
Korkeanpaikankammoisena kiipeäminen korkealla puissa oli jälleen jotain urbaania, mutta jos Chisu ei auta niin mikä sitten? Onnekseni olin monen monen MONEN metrin päässä muista sieluista, joten sain hyräillä aivan rauhassa. Jalkojen tärinäkin loppui jossain vaiheessa. Lapsi kun olen, kiipesin aika sujuvasti, jos pystyn suomalaisella persoonalla näin sanomaan.
Ostosreissu skanssissa oli kukkaroni kannalta kauhea, jäiköhän mitään jäljelle?
Ajattelin tehdä poikkeuksen ja KUVATA ostoksiani, mutta hei, Iphoneani kohdanneen onnettomuuden vuoksi se jääköön toiseen kertaan. Ehkä voin myöhemmin ottaa kuvan uudesta hatustani, jos olette kiltisti.
Kuitenkin ostin kolme uutta kirjaa: Ally Condien Rajalla, jonkun noitavainoihin liittyvän espanjalaisen kirjan, minkä nimeä en jaksa tarkistaa sekä alennuksessa olleen Kotiopettajattaren romaanin, jota en voinut vastustaa. Surullistako?
Samaa mieltä. Ja kuljin ystävieni perässä nenä kirjassa. 
Harmi, etteivät rahani riittäneet enää tuon jälkeen ruokaan. Mikäs siinä, jostainhan on aina säästettävä.
Paluumatkaan mahtui draamaa, kannibalismia, Coldplayta, ikkunasta tujottelua ja hiusten sotkemista. Kun joskus yrittää näyttää asialliselta niin ei... Kerrankin voin sanoa olleeni ystäviäni järkevämpi.
Ikkunasta tuijottelu autossa on sentään minua. Suun pitäminen kiinni ei. On vaikea kuunnella musiikkia, jos ei viitsi liikuttaa huulia sanojen tahdissa, koska ympärillä on liikaa ihmisiä. Tai jos pitää näyttää väliinpitämättömältä eikä laisinkaan kärsivältä taikka haaveilevalta. Yritin katsoa taivasta, puita ja niitten vehreyttä, MITÄ TAHANSA MUUTA kuin sitä mitä ikkuna sattui heijastamaan. Helvetti. Nenän kautta hengittäminenkin meni hankalaksi, kerrankin kirosin yliherkän hajuaistini.
Hengitä sisään, ulos, sisäääään, uloooooos. Äläkä tee mitään.
   Tavallaan matkan loppuminen oli helpotus. Ulos raittiiseen ilmaan ja pois kaikesta. Pois kaikesta, minkä menettäminen ahdistaa.

Tosin kotona olo oli hiukan tuollainen...