Se ei olekaan niin

Onneksi tämä on vielä olemassa. Onneksi.
Minun tuli valtava ikävä omaa LI100T:äni. Uusi blogini ei ole angstaamista varten, vaan kirjoittamista, joka olisi muutakin kuin teinitytön terapiaa. Hmm... teinitytön terapia, tuossapa uusi nimi blogille, varkaat hus!
Ja tänään tuli illalla jotenkin surkea olo.
Koska katsoessani erästä tv-sarjaa, lempihahmoni kuoli, tapettiin (tapettiin) noin vain. Juuri kun olin todennut, ettei sarja olekkaan niin huono, että onpahan tässä edes yksi hyvä tyyppi, hän vain

...lähti.
Ja jotenkin äärimmäisen surullisesti vielä.

Jeah, kunpa voisin edes nauraa tuolle

Ja sitten luin erästä lempiblogiani, ja päivitys ei jotenkaan ollut iloisimmasta päästä. Ja tulin entistä surullisemmaksi. Miksei rakkaus ole pysyvää? Jos kerta aina hoetaan, kuinka upeaa, ja mahtavaa, ja kaikki saatanan esteet voittavaa se on, niin miksei se pysy?? Tuli paha olo, koska omakin rakkauteni loppui joskus noin vain. Jouduin satuttamaan toista, josta välitän (ja välitän vieläkin) niin paljon. Sama poika katsoi tänään tyhjällä käytävällä ohitseni, käänsi katseen pois.

Minä en pysty katsomaan facebookin keskustelupalkkia. Kaksi nimeä räjähtävät aina silmille. Poika, jonka luulin pitävän minusta. Jotenkin kornia, että uskalsin antaa itseni hiukan ihastua, kun ajattelin välillämme olleen jotain. Ja kun ilmeni, etteivät satunnaiset suudelmat ja useat tekstiviestit merkinneet mitään, heitin tunteeni nurkkaan ja ja... loppu onkin sitten syy, miksi aina välillä ajan kaduilla kyyneleen silmissä. Uskottelen itselleni etten välitä. Koska haluan sitä, uudestaan ja uudestaan. Mutta kyllä minä välitän. Ei hän ole tehnyt mitään väärää. Hän on vain osa omaa masokismin taidonnäytettäni. Ilmeisesti nurkassakin olevat tunteet voivat elää.
   Toinen nimi on ystäväni, jonka tiedän olevan ah niin hyvissä väleissä tuon pojan kanssa. Ei minua kiinnosta, se ei koske(ta) minua.
Olen huono valehtelemaan jopa itselleni.

Jotenkin tunnen olevani särkynyt nukke, joka pyrkii aina uudestaan hyppäämään lelulaatikon kannelta maahan. Mutta minä en ole lelu, en kenenkään nukke.
...ainakin niin haluan kuvitella.

Kaikkea Hyvää

Sillä tänään kun te tuutte vastaan mä en vaihda kadun puolta, toivon kaikkea hyvää.
Sisko soitti taas, vaan ei kanna enää huolta, kuuluu kaikkea hyvää.
Nukun jo yöni kohta jää surutyöni, kun mä laulan kaiken pahan pois.
Kun te tuutte vastaan niin, kai mä kuulen kaikkea hyvää.

Jep, katosin taas. Syynä on todennäköisesti syvä tekniikka/kirjoitusmasennus kuolleen läppärini vuoksi, sekä uusi blogini Come Clarity. 

Minun piti poistaa tämä blogi. Koska Uusi Aika (Kuningasideahan on aivan loistava!). Ajattelin, että voisin jättää kaiken tämän surun ja valituksen, taiteen, pohdiskelun ja elämäni taakse. Mutta en pystynyt. Tämä blogi on oma lapsi, jota olen kolme vuotta pitänyt elossa, joten en kai voi lähettää tätä blogien hautuumaalle. Enhän? 
Yritin myös kirjoittaa lopputekstiä. Viimeinen valitusvirsi -tyyppisen, nimiehdotuksia minulla oli toista kymmentä! Silti tässä ollaan. 
...ja haluan ajatella, että nyt minulle kuuluisi kaikkea hyvää. 

Koska vaikka minulla on Friend with benefits (google on olemassa, jos ette tiedä mitä tuo tarkoittaa...) eikä poikaystävää, ja sydän rikki, ja läppäri paskana, ja oudot hipsterlasit ja jatkuva väsymys mutta
minulla on myös ystäviä, jotka eivät petä, ja ihana historian opettaja, ja kuviksen tunteja, ja jalkapallon pelaamista, ja uusi hipsterystävä ja ja ja...
Taidan hetken jopa olla onnellinen:)