NÄIN ON

Mua vituttaa. Yksinkertaisesti sanottuna mua vituttaa ihan helvetisti. Sori, jos mun kieli on vähän karkeaa, mutta mun aivot on räjähtämäisillään. Mulla on kesätyö. Tai oli, se loppu just. Kolmepäiväinen kesätyö golfkoulussa aputyttönä. Mä tykkään tosi paljon pikkulapsist, joten tää oli unelmajobi. Mulla oli tosi kivaa, kattelin kun muksut oli lyömäs, ja välillä pelailin värikuningasta tyttöjen kaa.

Mulle ja mun veljelle oli kerrottu aikoja sitten yhestä perhematkasta särkkään. Me molemmat ilmotettiin ettei olla tulossa. Mä, koska se osu just vikalle kesätyöpäivälle ja veli, koska, no luoja tietää mistä syystä. Myöhemmin veljelle oli tarjottu mahollisuutta ottaa kveri mukaan. Se hyväksy sen. Sitten samaa tarjottiin mulle. Mä epäröin ja sanoin, et voisin ehkä saada jonkun. Tulin sitten tänään kotiin tokan kesätyöpäivän jälkeen ja ilmotin, etten oo tulossa särkkään. Ja sillon helvetti pääsi irti. Mulle ilmotettiin et mun on pakko tulla, et "en vaan voi poimia rusinoita pullasta" (toi on nykyään mun isän lempi ilmaus) ja et mun on vaan pakko hommata kaveri. Nyt mua ketuttaa tosi paljon. Tilannetta parantaa viel se, et olin just vähän aikaa sitte lintsil, joten huvipuistokeikka ei oo ihan ykkösenä lstas. Palkalla ei oo niin paljoo välii, mut on tosi kelju ilmottaa, et ei pääsekkää huomen. Onneks yks ihana ihminen suostu tulee mun kaa. Kyll siit varmaan tulee ihan kivaa, mut silti mua harmittaa. Miksikö? En tiedä. Ehkä tässä on jotain mitä en itekkään tajua. Tai myönnä. Miten vain.

Musta Sade

Elikkä ensin, kerrataas pari tosiasiaa.
1. Nyt on kesäloma.
2. Kesäloma on vain kerran vuodessa.
3. Kesälomaa on odotettu koko samperin kevät (tai ainakin allekirjoittanut on odottanut).
4. Ja nyt kun vihdoin ja viimein on kesäloma, ilmat ovat suoraan sanoen aivan perseestä.

Tämä ei ole kesä. Ainakin mä toivon niin. Talvi oli pitkä ja kylmä. Mä itse sinnittelin sen lävitse, vain ja ainoastaan ajatellen kesää. Kesken kylmintä ja pimeintä talvipäivää mä väänsin nupit kaakkoon, huudatin Mikä Kesää ja annoin rytmin virrata lävitseni.

Nyt paistaa aurinko. Kuitenkin aivan liian pian ilma täyttyy sumusta, sateesta. Taivas mustuu, kasvit sulkevat kukkansa ja eläimet (mihin luen myös itseni) käpertyvät pesiinsä suojaan. Minä nautin myrskystä. Kaatosataasta ja salamoista. Kuitenkin jatkuva kylmyys ja tuuli saavat minut surulliseksi. Tämä teksti on tosi angstaava, mutta en voi mitään tunteelle, että en saa enään ikinä kokea kunnon kesää. Talvi on pitkä synkeä ajanjakso vuodessa ja siksi kunnioitankin suuresti noita viisaita muumeja, jotka nukkuvat sen yli.

Näiden ilmojen innoittamana, minä lupaan, että seuraavan kerran kun on kaatosade, minä menen ja tanssin villin aurinkotanssin, innoittamaan hyviä ilmoja. Täytyyhän tälle nyt pentele vieköön jotain tehdä.