Etelän Yöt (Jälleen)

Ok, myönnetään, olen hemmetin laiska. En jaksa kirjoittaa hirveää matkapäivistä. Viimeksi sen saaminen koneelle vei minulta kuukauden päivät. Ja kirjoitan samalla henk. koht. päiväkirjaa, ja sen sisältö ei ole parasta mahdollista tänne. (Joojoo, ei ole k-18 kamaa, henkilökohtaista vain.)

Kerrataan kuitenkin muutama pääasia:

• Bussi haki minut ja armaan veljeni 1.30 yöllä. Sieltä Stadin kautta lentokoneeseen ja Kyprokselle.
• Eka päivä oli tuskaa, luin kaksi kirjaa (Paahde on oikeasti hyvä!), ja pohdin, tätäkö tämä tulee olemaan.
• Eka ammujumppa tuskaa, tein kuulemma kaiken väärin.
• Kentää järkyttävän mäkinen, ja jalat kuolleet.
  
• Toisena päivänä velikullan nilkka venähti (paska nakki) ja pelasin itse 111 lyöntiä... Kehtaako tätä edes laittaa tänne? Melkein kaikki muut jäivät rangelle (mikä Natsi-Saksa tämä on?) ja minä pakenin huoneeseen. Sherlock Holmesin kokoelmateos työn alla.
  
• Seuraavana päivänä minut ja ainoa toinen tyttö laitettiin pelaamaan samaan ryhmään, ja minun rangella (kirjoitetaanko sitä edes noin? en ole varma...) saamani puhekohtaus aiheutti kai pienen ystävyyden. Tulisikohan tästä sittenkin jotain? Illalla sain kuulla jo monelta taholta kettuilua syömisistäni, tai pikemminkin siitä, mitä en syönyt.
• Heh, neljäntenä päivänä tajusin ottaa kirjan mukaan kentälle. Amsterdam, Anne F. ja minä on loistava kirja! Sain sitten siitäkin kettuilua osakseni, mutta mikäs siinä. Kestin sen kuin mies Konsanaan! Kivasti on aina välillä sadellut, ja Elli ja minä olemme alkaneet harrastaa iltäkyläilyjä, ja todenneet erän tyypin, IHAN HELVETIN KOMEAKSI!
  
• Matka on jo muuttunut täydellisestä katastrofista ihanuudeksi... Kierroksen jälkeen chippailu petankin säännöillä hiukan venähti (kaksi tuntiseksi). Aika hyvin n. viisi ja puolituntisen kierroksen päälle. (Normaalikierros (18 reikää) kestää neljä tuntia.)
• Pelattiin Ellin kanssa kahdestaan, ja oli lievästi piristävää, ettei tarvinnut juosta aina miesten tiin kautta. Siinä sitten aina pienet joogat, kun joutui odottamaan.
• Ja minusta on tullut virallisesti täysin golfaddikti. Yllättäen tottuu nousemaan lomalla joka aamuseitsemältä, olemaan rangella, pelaamaan koko kentän, olemaan taas rangella ja nopean suihkun jälkeen syöksymään syömään.
• Kenttä on mäkisyyden lisäksi upea. Muutamalla väylällä avautuu alas kanjoni (ei se kanjoni!) ja no, sitä ei osaa edes kuvailla.
• Kaikki kettuilevat taas syömisestäni ja yritä nyt selittää 12 veelle suomenruotsalaiselle pojalle, miksi et syö kuin riisiä, kurkkua, tomaattia ja mansikoita. Koska olet hemmetin nirso...
• Hiiiienoa. ERÄS ihminen on ottanut asiakseen vätyillä myös musiikkimaustani. En tiedä, onko pahempi, etten minä tiedä Rihannan Disturbiania, vai, että 37v. mies tietää... Mutta kaupungilla oli aika mukavaa. Ostin uuden paidan (hehee, kakskytä viis erkkiä) ja kahdeksalta illalla ei kannata kahden tytön liika kahdestaan ulkona. Saimme VAIN kaksi turkkilaista peräämme. Puolijuoksua sitten vain kahvilaan turvaan, miesten luokse.
• Wipii, pääsin vihdoin pelaamaan armoitetun promme kanssa. Peli uhkasi katketa mukavasti vasemman käden rakkuloihin, hyvä kun mailasta voi pitää kiinni. No, teippi auttaa aina. Chippasin bunkkerista kuppiin (joo o, viljelen golftermejä) ja sopimuksen mukaan samainen armoitettu pro raahasi kärryni ylös väylän nmro. 17 jumalatonta mäkeä. Kerrankin kävi tuuri! Puolikas kierros vielä samaan syssyyn ja hävittiin Ellin kanssa Ipanalle ja Hunaja-Tassulle kokikset. (Tai, no Elli hävisi, minulla oli ihan oma ryssäkerho keskenäni.)
  
• The very last day. Haikeat tunnelmat ja kisa Turkin mestaruudesta. Keksin oman Riksa-lookin, good for me! Armaaseen hattuun aurinkolasit väärinpäin taakse ja vielä sulka päälle. Se auttoi, pelasin oikeasti hyvin!
  
• Katselin sitten tunnin poikien petankkia. Pippuripihvit olivat kovassa tarjouksessa. Panos oli viisi euroa, ihme etten voinut osallistua...Kädet tihkuvat hunajaa… Mikäpä siinä kaatosateessa. Hakki sentään lainasi omaa varjoaan, vaikka itse kastui…
• Myrsky on alkanut. Sade tulvii kaikkialla ja salamat halkovat taivasta. Otan hatkat iltavaatteissa, paljain jaloin, hattu päässä ja Out There korvissa soiden juoksin tulviville kaduille ja päästin kaikesta irti. Rakkaus…
• Palkintojenjaon ja kaiken muun jälkeen pelattiin Villen, Jannen ja Leevin kanssa pokeria puoleenyöhön asti… ja kaikkea muuta järkevää. Homma meni aika mielenkiintoiseksi kun aikuiset (oli siellä muitakin) olivat ottaneet muutaman liikaa!
• Juho ja Aleksi saapuivat kahdelta yöllä pakkaamaan huoneeseemme. Reilu kerho, aloin sitten itsekin kyseisen urakan.
• Ennen kuin bussi ehti lähteä, Ville ja Aleksi pakottivat minut shoppailemaan... Kuulemma minulla oli liikaa rahaa. Ei sitten mitään, maksoin 50 erkkiä golfpaidasta.
  
• En halua lähteä, liikaa ihania muistoja ja ihmisiä jää taakse!
• Lentokoneessa luin kaksi ja puoli tuntia historiaa… Loppu lennon istuin sitten puoliksi käytävällä jutellen med Elli. Hyvästely oli kamalaa…
• Huoltoasemalla pelikoneita, enää puoli vuotta, niin se on laillista.
• Bussimatka oli luksusta, tosin en IKINÄ suosittele katsomaan Kummelin Kullankaivajia. Jotain niin skitsoa.
• Loma on loppu ja kirjoitan tätä fiilistellen. En halua unohtaa mitään, joten tässä niitä muistoja. Kuvat ovat Ellillä, kamera jäin aina hotellihuoneeseen.

Tästä tulikin melkoinen romaani. Semmoista se on. Jotenkin tämä loma vaikutti minuun ja elämääni enemmän, kuin olisin osannut ikinä kuvitellakkaan.

Mennään Pois

Rippikoulu käynnit on sitten hauskoja... Normaali nuortenilta, missä ei olisi pitänyt joutua tekemään mitään, muuttui dramaattisesti, kun meidän pakotettiin..: VEISAAMAAN VIRSIÄ!

Ekaan tuntiin mahtui biljardin peluuta, ja kaikkea sählinkiä (sandsibah! (kirjotinko mä tota ees oikein?)). Sain ostettua uuden hatun kadonneen Hectorin tilalle (kiitos Villelle) ja olin aika tyytyväinen. Ja sitten meidät vietiin yläkertaan piiriin veisaamaan. Halusimme kahden kaverin kanssa lähteä, jopa ilman merkkejä, mutta meidämpä ei annettu. Kiitti vaan. Jotenka siitä alkoi operaatio: Lähtedään v***uun täältä! Minulla oli avaimet alakertaan, heh, kannattaa olla vartionjohtaja. Ehdotin, että menisimme sinne, ja lähdimme vessaan. Rippikouluhemmo seurasi meitä, ja ilmoitti, ettemme pääsisi pois. Muah, muah, muahhaa! Meidät paimennettiin takaisin, sen jälkeen, kun juoksimme häntä karkuun, ja jäimme kiinni ensimmäisillä lukituilla ovilla. Hyvä me!

Silloin jätin muut pitämään vahtia ja juoksin ulos. Sisäpihan kautta, kolon (partiotalon) ovelle ja suoraan sisään. Sieltä sitten pääsin yläkertaan, käyttäen "hyvää" muistiani, selvittääkseni avaimen kätköpaikan. Loppujen lopuksi, pääsin ryöstämään passimme takaisin, ja toinen ryöstöretki jätti meille saaliiksi omat ulkovaatteemme ja jokaisen porukkamme pojan toisen kengän. Majoituimme sitten korppujen kanssa alas, ja tälläinen oli huima pakomatkamme. Jos tämä olisi facebook, olisi olemassa tykkäysnappi, mutta koska ei ole, tyydyn kommentteihin.

PS. Sain myös Turusta kaksi uutta hattua, ja tässäpä kuva niistä. (Mä hattufriikki ooon....)

PS. Matkani vie tällä kertaa Kyprokselle, ja sieltäkin on luvassa matkapäivistä.

Ciao

Kaipuulleni

Tätä tekstiä on vaikea kirjoittaa. Varmaankin, koska en tiedä miten sen tekisin. Olen onnellinen, minulla pitäisi olla kaikki, mitä haluan, ja silti olen surullinen. Jokin ahdistaa, kalvaa. Kuin kivi kengässä. Ennen kuin se on kadonnut, en voi rauhoittua. En ole varma, ehkä tiedänkin, mikä on vialla, mutta en voi tehdä sille mitään. Voin vain toivoa, että on kyse traumasta, jostain, mitä en voi auttaa. Jollei ole ja olen oikeassa, elämäni on taas... No en tiedä mitä se on.

Ihmiset ympärilläni vaikuttavat vahvasti elämääni. He ovat elämäni. Toinen pitää minut synkkinä hetkinä pinnalla, ja toinen aloittaa aallon, joka hukuttaa minut ja jään pimeään. Rakkauteni musiikkiin, kevääseen ja tiettyihin ihmisiin on pelastusrengas.

Joskus haluaisin pois. Kaikesta huolimatta. Toiseen maahan, mereen, ilmaan... Haluan laulaa surun pois ja lähteä. Laulaisin pois ihmiset, talven, lian, kivun, pelon, koko maailman. Lopuksi jäljellä olisin vain minä. Minä ja musiikki. Minä ja rakkaus. Minä ja elämä.

Tämä voi kuulostaa itsetuhoiselta, mutten halua kuolla. Elämä on aivan liian... elämää.

Onni ei tule etsien, vaan eläen.

Minä aion löytää onneni.