I'm still here

Viiva ja kaksi ympyrää. Hämärääkö? No, tämä on sadas blogitekstini so far. Ja minun on pakko myöntää olevani hivelevän ylpeä itsestäni. Jostain syystä kuitenkin häpeän ensimmäistä kirjoitustani, äxdeitä sekä tavatonta määrää sulkeita (jotka ovat haha, epävarman kirjoittajan merkki.) Ja sitä puhekieltä, nauran vieläkin sille kolmetoistavuotiaalle pikkuiselle, joka haluaisi epätoivoisesti osata stadislangia.
Naurakaa tekin, se pidentää ikää!
No niin, riittää jo.

Mutta koska alan lähestyä henkistä täteilyikää, niin perinteistähän on ihana pitää kiinni. Joten sadas teksti saa hieman päivittää teidän tietojanne minusta. Ainakin se pituus on hiukan muuttunut, jos mikään muu ei...

Hei kaikki te rakkaat ihanaiset! Aloitan pirteästi, ja tuuditan teidät siihen valheelliseen turvallisuuteen, etten olisi mikään angstaaja. Väärä luulo.
Kuitenkin, tämä on minun blogini, angsti-ihmetyspäiväkirja, jota olen pitänyt jo yli toista vuotta. Kirjoitustaitohan tässä menee vain oudompaan suuntaan, muttei hätiä mitiä. Sitä varten ovat koulujen pilkkunatsit äidinkielenopettajat.
Olen mitoiltani jo huimat 165 senttiä, mutten taida enää pahemmin kasvaa, mitä nyt toivottavasti solisluiden alapuolelta eteenpäin. Muuten ulkonäöltäni olen melko ruipelo, tällä hetkellä ja toivottavasti jonkin aikaa vaaleatukkainen, silmissä harmaata, sinistä ja erään sekopään mielestä ripaus vihreää. Uskoo ken tahtoo. Vaatteista en kehtaa puhua, mitä nyt voin mainita rakastavani pillifarkkuja ja hiukan turkoosihtavaa vihreää. Ja kynsissä on pakko olla lakkaa, muuten on alaston olo.
Maallisia "taitoja" omaan mitä omituisimpia: yli kymmenen vuoden tanssikokemus, vartionjohtaja ei taitoja tarvitsekaan, golfsvingi puuttuu edelleen ja termejä en hallitse, piirtäminen rentouttaa. Lukemisessa olen hyvä, ylpeä kirjastotätien alituinen vaiva.
   Ja osaan heittää kirvestä.
Ette osanneet odottaa tuota.
Yli kuuden metrin päästä halkaisijaltaan 0,5m x 0,5m  pölkkyyn, keskimääräinen osumataprosentti 60 100:sta. Pelottaako?
Siitä pääsen aasinsillalla aatteisiin, olen pasifisti ja kuulemma feministi. Itse en vanno, mitä nyt joskus tulee kimitettyä naisten köyhästä asemasta.
Rakastan musiikkia, Hectoria, Stam1naa, Coldplayta et cetera! Pelottaa ajatella, kuinka hullu tapaus olisin ilman musiikkia. Ja suklaata, joten viimeaikojen täydellinen itsensä hallitsemattomuus voi mennä täysin karkkilakon piikkiin. Ajattelin tosin lopettaa tänään, jos... no katsotaan.
Kaverisuhteista en viitsi puhua, sehän olisi manaamista, omg. Mutta ympäriltäni löytyy aika monennäköisiä ihmisiä, enemmän tai vähemmän sekoamista ehkäiseviä ja rakkaita.
Kesä tulee pian, mikäs on peruskoulun päättymistä odotellessa. Tai pelätessän, olen huomannut inhoavani muutoksia, ennen kuin opin arvostamaan niitä.
Hitto, tämä alkaa kääntyä liian syvälliseksi, eli aika lopettaa.
Vielä suunnittelin kaikkien kauhistukseksi uutta "sivua" blogiini, katsotaan koska ja miten?! saan sen aikaiseksi.