Viva la Vida

Katson toisen jazzryhmän tanssiesitystä ja katseeni alkaa pikkuhiljaa lasittua. Tunnistan tuon tanssin. Samat liikkeet, sama musiikki. Olen itsekin tanssinut saman tanssin kevätnäytöksessä. Siitä on kuitenkin jo vuosia. Rakastin tuota tanssia. Viimeisiä kertoja, jolloin tunsin lavalla adrenaliinin.
Pysähdyn ajattelemaan liian kauaksi aikaa tuota tunnetta. Nautintoa ja ylpeyttä siitä mitä teen ja olen. Se on ollut poissa jo niin kauan. Eräs muisto nostaa kuitenkin hymyn huulilleni, se on tältä päivältä.

Minulla on hame, sukkahousut ja kymmenen sentin korot. Outoa, Danten helvetissä on seitsemän tasoa, tuossa on vasta kolme. Unohdit tanssimisen, hikoilun, hermostumisen ja valuvan yläosan. Siinähän ne tulivatkin. Nojaa, vapputanssipäivä ja nojailen seinää vasten koputellen maata korkoni pohjalla. Kaipaan niin lenkkareitani, aukinaisia kärkiä ja rikkonaisia pohjia. Puhkikuluneita farkkujani, reikiä enemmän kuin kangasta, silti lempihousuni. Unisieppariani.
Yritän peitellä hermostumistani laulamalla pientä hölmöä laulua, johon sisältyy tanssiaskeleemme, samoin kuin poikien liikunnanopettaja. Muut katsovat suut auki.
"Jätkäl o hame", ystäväni huusi samalla hetkellä kun astuin luokkaan. Hymyilen ajatukselle, hyvä kun joku muistaa kuka olen.Vielä viisi minuuttia armonaikaa.
Pompin paikallani ja nauran liian kovaa, liian kimeästi. En saa pidettyä suutani kiinni. Tulee aika, jolloin on meidän vuoromme. Asetan käteni koroista huolimatta edelleen 20 senttiä pidemmän parini kädelle.

Esitystanssi ja pakollinen valssi loppuvat aikanaan. Ihan ok, ei sen enempää. Etsin silti jotain muuta, jostain muualta, en edes ymmärrä itseäni. Niian kiitokseksi ja pakenen. Seuraava valssi menee jo paremmin. Saan leikkiä poikaa ja hyräilen hiljaa lentäjän poikaa viedessäni yhtä parhaista ystävistäni.
"Sä viet paremmi ku kukaan mua tanssittanu poika." Virnistän nopeasti.
Hetken annan katseen taas harhailla. Ja ravistelen itseni hereille. Mitä se muka hyödyttäisi? Kumarran parilleni liioitellun kohteliaasti. Vetäisen hiukset pois otsalta, ne tuntuvat nihkeiltä.

Viimeisen rokin aikana tanssin sekä pojan että tytön kanssa. Liikun fiiliksellä ja jätän aivot narikkaan. Yksi hetki jolloin en kadu hametta, se pyörii ympärilläni rokin tahtiin.
Kymmentä minuuttia myöhemmin kadun hametta hiukan enemmän. Hiphop-esitys, "yllätys pojille". Kaikki tytöt mukana ja musiikki soi pimeässä salissa. Vapaamuotoisissa "do what ever you want" kohdissa tanssin cancania kaverini kanssa. Jalka lentää hiukan liian korkealle ja paljastaa ehkä liikaakin. Onneksi on pimeää. Varsinaisen tanssin aikana annan jälleen kropan elää mukana, tunnen adrenaliinin pitkästä aikaa. Olen elossa, tunnen kaiken. Tämä hetki riittää ja mitään ei puutu. Takarivissäkin, osaamatta koreografiaa, haluan kerätä katseita itseeni, olla valokeilassa ja loistaa. Rruusu voikukkameressä.

Myöhemmin kävelen ystäväni kanssa kotiin. Pysähdymme ratakiskojen kohdalla. Hetken, pienen hetken en pelkää edes junia. Asetan varovasti tennarini kiskojen päälle.