One Thing Part 3

Vaihteeksi piristävää kirjoittaa melkein ainoastaan positiivisia tekstejä. Pieni osa aivoistani alkoi valittaa jotakin liiasta ilosta, kuinka pitkäveteistä, mutta vaiensin sen nopeasti. En vain halua valittaa enää, en aina.

Löysin viime torstaina uuden kappaleen nimeltä A Day in the Life. Esittäjinä ovat Beatlesit. Laulua ja melodiaa on vaikea kuvailla. Mielenkiintoinen ei ole oikea sana. Eikä hieno, tai kaunis.
Tai ehkä nuo kaikki adjektiivit ovat. Ne eivät vain kerro tarpeeksi. Ehkä oikea kuvaus olisi, jos kertoisin hyräilleeni melodiaa koko seuraavan päivän.

Milloin vain, jolloin on aika herätä, voin turvautua Heartbeat soittolistaan. 44 sykettä nostavaa kappaletta. Lista koostuu listahiteistä, ja omista suosikkibändeistäni. Stam1na on melko hallitsevana. Kuningasidean Enemmä duoo ku sooloo pääsi listalle kuin varkain. Kuulin biisin kerran veljeni mopoautossa, ja enempää ei tarvittu. En tiedä, onko hyvä olla musiikin suhteen näin johdateltavissa. Ainakin veljelläni on huomattavasti parempi musiikkimaku kuin useimmilla ystävilläni.

Eilen olisin todennäköisesti saanut hermoromahduksen ilman musiikkia. Väittelykisat alkaisivat kymmenen minuutin kuluttua, ja olo oli... nojaa, hiukan epävarma. En edes pystynyt istumaan ruokalassa ystävieni kanssa.
Istuin aulaan ja laitoin napit korville. Kuuloikkeissa oli vieläkin hentona sateenkaaret, pitäisi maalata ne uudelleen. Rubik, World Around You alkoi soida, ja keskityin tuijottamaan tiiliseinää. Olo rauhoittui. Adrenaliini nousi, mutta en pelännyt. Kutsun W A Y:ta piribiisikseni, ehkä koska sillä on minuun aina myönteinen vaikutus. Joillakin on taito nähdä musiikki väreinä ja kuvioina. W A Y oli sinisen sadat sävyt, kiemurtelevat tribaalit punoituneina valkoiseen ja violettiin. Jossain näkyisi mustaa ja punertavaa.

Tällä hetkellä olo on niemeltä mainitsemattomista syistä hiukan niin tai näin. Kuuntelen siis Tom Holcen täydellistä ääntä. Toisin sanoen kappaleen nimi on Out there Notre Damen kellonsoittajasta.

Kai tämän postauksen idea oli viestittää, kuinka tärkeää musiikki minulle. Kuinka turvalliselta Hectorin ääni kuulostaa vielä näin vuosienkin jälkeen.
Stam1na on opettanut minulle paljon, Hyrden sanoitukset ovat seitinohuita ohjeita, joita pitkin pääsee lähelle totuutta.
Musiikki saa myös uuden merkityksen tanssiessa. Veronica Maggion Snällä bli min on jotain tavatonta, kun oppii kuuntelemaan pienimpiäkin tavuja ja nuotteja, löytääkseen oikean kohdan tietylle jalanheitolle.
Musiikki saattaa muuttaa muotoaan, koskaan ei ole sama, eikä jää paikoilleen. Ja siksi minä sitä rakastankin.