Päänsärkyisiä aamuhöpinöitä

Löysin jotain kaappini pohjalta. Löysin jotain vanhaa, mutta ehjää kaappini pohjalta. Löysin sieltä jotakin, minkä vuoksi nyt kirjoitan.

Kirjoitus- ja novellikurssi 2010-2011

Vihreäkantinenvihko, johon koottiin kurssin tekeleitä eri harjoitteista. Luin koko vihon läpi, nyt ensimmäistä kertaa. Kaksi omaa tekelettäni olivat päätyneet vihon sivuille, tunnistin jopa entisen tyylini, jossa kokeilin mä-sä-kieltä ja rentoutta. Ei ole/ollut minun juttuni. Lipsuin aina takaisin kirjakielen pariin, jolloin jälki oli hitusen sekavaa. Kuitenkin jo toisessa novellissani olin saanut ideaa nykyisestä kirjakielestäni. Molemmat tekstit olivat realistista proosaa, ei nykyistä fiilistelyä ja unelmointia. Novellikurssin tekstini kuolevista päähenkilöistä olivat lähempänä tätä ajatusta. Taianomaisia hetkiä kaduilla ja elämässä kiinni. Miksi aina tapan parhaat hahmoni?
Joka tapauksessa, toisten tyylejä oli vaikeampi hahmottaa. Ystäviensä tekstin saattoi tunnistaa kuitenkin tyylin, fontin, taikka päähenkilön nimen vuoksi. Olihan nimi "Viggo", joka tapauksessa minun ehdottamani.
   Minun pitäisi silti ehkä muistaa enemmän, oikoluin melko paljon tekstejä tuon kurssin aikana. Jotenkin fiilis oli silloin erilainen, kuin äidinkielentunteja varten tehdyissä korjauksissa. Vaikea selittää, mutta silloinkin tuntui ihanalta lukea muiden tekstejä ja automaattisesti korjata kielioppivirheitä ja keksiä parempia lauserakenteita. Halusin aidosti auttaa muita tekemään parempia tekstejä. Samoin kuin kotiluokassa, luottamus minun kykyyni tehdä tuo, oli liikuttavaa.  Ehkä siitä johtuukin pilkkunatseuteni.

Eksyin aiheesta, hyvä minä.
Oli mielenkiintoista lukea omia vanhoja tekstejään. Sellaisia, joita oli tehnyt kieli keskellä suuta, joskus jopa inspiraation vallassa. Nyt tekisi mieli kirjoittaa monet uusiksi, hieman pidemmän kaavan mukaan. Jopa matkakuvaukseni tuntuu nykyään pelkistetyltä. "Lumi", ensimmäinen rakkauteen vivahtava novellini oli hyvin suloinen, sekoitus Janne Tellerin tyyliä ja Tuija Lehtistä. "Aistit kuvauksen pohjana" antoi minulle mahdollisuuden syventyä mereen ja sen taikaan iltahämärässä. Päähenkilöni oli pienikokoinen, leukemiaa sairastava rääpäle, joka karkasi hotellihuoneestaan tunteakseen meren edes hetken. Uudestaankirjoitettuna veisin kuitenkin häneltä näön, ja pakottaisin tuntemaan maailman toisin. Julmaa.

Yksi kurssin novelleista oli oma valmistusohje. Oma ohjeeni sai minut nauramaan. Mitä tarvitaan, että suuresta padasta ilmestyisi tälläinen idiootti?

Hieman muokattuna ja korjattuna:
"Miten valmistat itsellesi loppuelämäsi päänsäryn":

5 erilaista kirja-sarjaa oman maun mukaan (eri kategorioista!)
1 Tuija Lehtisen nuortenkirja
3 kynää
piirustuslehtiö
...ja hiukan lisää paperia
suomirockia ja -poppia
ja omalla vastuulla metallimusiikkia
hulluutta mielin määrin
jonkin verran sisua ja vähemmän ilkeyttä
tarpeeksi välittämistä vastapainoksi
2 desiä suuria unelmia
ruokalusikallinen toteutettavia unelmia
ripaus ujoutta (ei noin paljoa!)
liian vähän suloisuutta
0,5 desiä perfektionismia
6 tl harakanvarpaita
purkki punaista maalia
ja yksi punainen huulipuna
maustemitta itkua, kyyneleitä ja käsien vääntelyä
muutama hakaneula
0.99 desiä omituisia päähänpistoja (ei kannata laittaa liikaa)
litra tanssiaskelia
3 rkl vainoharhaisuutta ja typeriä pelkoja
liikaa typeriä ihastumisia
3 salaisuutta

Keitä padassa kirjat ja paperi pienellä lämmöllä sopivan pehmeiksi ja lisää muut ainesosat musiikkia ja hulluutta lukuunottamatta. Seos muuttuu vaaleaksi maalista huolimatta, jos olet onnistunut.  Jos et, akne tulee olemaan teinivuosina kauhea. Heitä sekaan musiikkia. Jos padasta alkaa kuulua hiljaista ja epävireistä laulua, kaikki on hyvin. Lisää lämpöä, et halua seoksen hyhmettyvän. Valuttaessani hulluuta pataan, ole varovainen. Kuullessasi voimistunutta puhetta ja naurua, kuuntele kärsivällisesti. Kun sisältö alkaa kertoa huonoja vitsejä, tiedät onnistuneesi!
Silppua outoutta päälle ja nauti!

(Varoitus! Annos saattaa saada omituisia kohtauksia ja hankaloittaa läheistensä elämää. Valmistus täysin omalla vastuulla.)