ei jaksa edes etsiä otsikkoa...

Mä inhoan sitä
Mä inhoan sitä, että pitäisi kirjoittaa kirjakieltä, kun ei jaksaisi välittää mistään
Mä inhoan sitä, että nytkään en osaa tehdä muuta kuin kirjoittaa
Mä inhoan sitä, että pidän jostakusta, jota en edes kunnolla tunne
Inhoan sitä säälittävyyden tunnetta
Mä inhoan sitä, että tiedän olevani aika tunnevammainen ja täysin epäjohdonmukainen tunteitteni kanssa
Mä inhoan sitä, että joku kuvittelee tuntevansa minut itseäni paremmin
Mä inhoan sitä, että joku täysin ulkopuolinen saa tietää säälittävyydestäni
Mä inhoan sitä, että kaikki saa minut vain itkemään
Vaikken edes kunnolla osaa analysoida minkä helvetin vuoksi...
Eikä ole edes menkat
Mä inhoan sitä, että joku muukin joutuu kärsimään minun vuokseni
Mä tykkään jostakusta ja sen vuoksi hänkin saa kuulla siitä juttua
Kiva
Mä inhoan sitä, että tiedän luottaneeni väärään ihmiseen


Mä inhoan sitä, että tiedän olevani draamakuningatar

En haluaisi edes pitää siitä ihmisestä, kehen olen ihastunut. Ärsyttävää. Olisi paljon helpompaa vain olla rauhassa ilman hmm... kaikkea? Mutta oikeasti. Pidän ihmisestä, joka ei pidä minusta, on täysin erilainen, on huomattavasti kypsempi tapaus henkisesti kuin minä, vaikka onkin samanikäinen, liikkuu täysin eri porukassa
on täysin vieras

Minä en tunne häntä. Joten pieni vitutus... Ja nyt sitten ilmeisesti puolet tästä surkeasta kaupungista tietää siitä. Loistavaa. Tavallaan siinä ei ole mitään hävettävääkään, mutta silti jotenkin naurettavaa, että joku oikeasti voi kuvitella ymmärtävänsä mitään mistään
Tälle tunteelle ei löydy musiikkia

Ja nyt pari ihmistä kysyy aidosti, onko kaikki hyvin. Ja en tiedä. Ei ainakaan vielä. Huomenna kaikki on täysin erilaista
Tai sitten ei... Mutta nyt olisi se aika, että voisi vain lopettaa tämän hölmöyden. Pienellä luonteenlujuudella. Siinä se.