Slide jalalla, lantio kuljettaa kroppaa lattiaa pitkin, pää ohjaa liikettä tasan viidenkymmenen sekunnin ajan, rennot liikkeet, vavisuttavat vartaloa ja tunnen taas pitkästä aikaa itseni kauniiksi. Kuvittelen itseni jonkun muun silmin, ja annan itseni nauttia liikkeistä. Minä en suorita, minä elän.
Pyöräilen kotiin takki auki ja sielu vuotaen. Tanssiminen tekee minusta rohkean, aivan kuin voisin hetkisen olla oma itseni. Sielu vuotavana voisin kertoa toisille mitä todella ajattelen, kasvotusten. Voisin tuntea jotakin, haluaisin tuntea.
Tuija Lehtisen Ikkunaprinsessa vain vahvistaa tunnetta. Kirjassa ei löydetä sielunkumppania eikä aviomiestä, vaan rämmitään tuntemattomilla poluilla, epätoivoisten ihastumisien keskellä. Päähenkilö nyt vain tuntuu saavan myös jotain aikaiseksi...
Mutta unohdin kuinka paljon rakastan Lehtisen kirjoja. Lukemisen helppoutta, ja tunnetta ettei voisi laskea kirjaa käsistään. Joten tämä oli nyt vain tälläinen lyhyt vuodatus siitä, kuinka tunnen itseni kerrankin avoimeksi.
Takki auki, iho auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti