Sitä tai Tätä

Surullista, harrastan nykyään välipostauksia. En keksi yhtä hyvää aihetta, kerään vain niistä harvoista päässäni olevista mielenliikkeistä.
Työstän uutta banneria. Hyvää banneria. Hiukan monimutkaisempaa, joten siksi hanke on venynyt. Syynä voi myös olla se, että bannerin pääesiintyjä on lievästi haastava. Piirrän itseäni, siis paratiisilintua. Aloittaessani työn ajattelin valehtelematta, etten saa työtä valmiiksi ja jätän piirroksen kesken. Vaikka olen oppinut kehittämään kärsivällisyyttä piirtäessä, pelkäsin tämän hyödyllisen ominaisuuden pettävän, koska...
Itseasiassa, en aio kertoa. Kyllä te sen näette.

Veljeni hakkeroi salasanani. Jokaikisen. En pahemmin välitä siitä, että hän tietää demi-salasanani olevan säästöpossu. Tai, että hän pääsee sähköpostiini. Onpas kamalaa...
Mutta kaikki salasanani eivät ole niin... ah, sanotaanko vaikka leviteltäviä. Yleensä koneeni salasana merkitsee minulle jotain. Ja ne salasanat ovat vain omille silmilleni. Silmille, jotka tietävät jo surulliset tosiasiat. Toivoisin yliarvioneeni veljeni älykkyyden, tosin en tiedä, kuinka vaikea on arvata minun mielenliikkeitäni, salasana oli melko yksiselitteinen...
Pidin veljelleni päivän mykkäkoulua, kunnes väsyin vihoitteluun. Tiedän liikaa ihmisiä, jotka vihoittelevat turhasta, en halua kuulua heihin. Ihana juttu sai jatkoa, kun minua rangaistiin puhumattomuudestani. Näin meillä.

Sain sitten kolmen viikon kiellon golfkentälle, plus isä potki minut pois kierrokselta, koska työntelin mailoja bägiin turhan kovaotteisesti. Jos käyttäisin hymäreitä, äxdee koristaisi sivua. Nauroin sitten isälle päin naamaa ja kysäisin, miten hän ajatteli estää minua. Sain vastaukseksi suoraa huutoa, joten katsotaan, miten tässä käy. Lähdemme huomenna mökille, joten odotan mielenkiinnolla maanantaita ja golfkieltoni täyttöön panoa.
Golfkentälle pääsyhän on nykyään ainoa asia, jonka vuoksi elän.