Oisinpa Tuuli

"Elämää, emme pysty määräämään, tuuli kulkee missä tahtoo, painaa selkäsi seinään..."

"Tuuli tuule sinne missä muruseni on..."

"Lasken matkaan leijan kauneimman, se saa lentää tuulien tietä..."

"Tuulelta vaan, mä vastauksen saan, tuulelta vastauksen saan."

"Tuulet vieraat vastaan sain, kun juoksin haamumailian, liian kaukana oon ollut kotonain...
...olit mulle tuuli alla siipien."

Tuuli. Yksi neljästä luonnonvoimasta. Mahti, joka voi viedä yhdeltä katon pään päältä, toiselta nauhan hiuksista ja kolmannelta hengen. Tuuli myös antaa. Yhdelle tuuli luovuttaa elannon, toinen pääsee sen avulla turvaan satamaan ja kolmas saa istua heinikossa kuunnellen tuulen laulua.

Tiede kertoo tuulen olevan ilmavirta, jonka lämpötilaerot synnyttävät. Ehkä ne ovatkin. Pienenä oma teoriani tosin käsitti tuulen toisella tavalla.
Tuulet koostuvat toiveista, ajatuksista. Mietteemme saavat siivet ja kulkevat ympäri maailmaa.

Myrskytuulet, kaikista mahtavimmat syntyvät nälänhädistä, sodista ja kaikesta siitä tuskasta, jota ihmiset huutavat unissaan.
Pienen lapsen iltarukous havisuttaa lempeästi ikkunan toisella puolen kasvavan puun lehtiä.
Nuorten suru ja epätoivo saa tuulenkin itkemään ja ihmisten ilo saa tuulen nauramaan mukanaan ja tanssimaan pyörteinä maan päällä.
Ihminen voi kuiskata toiveensa tuuleen, lähettää sen kuin henkäyksenä matkaan. Silloinhan toive liittyy kaltaistensa joukkoon, jatkuvuuteen, joka kertoo itse elämästä.

Pidän tuulesta. Pidän hiusten tanssista kasvojeni vierellä ja voimasta, joka kuljettaa minua. Haluaisin olla osa sitä.
Suurten tuulien puhaltaessa tapaan etsiä mahdollisimman korken paikan ja nauttia tunteesta. Tunteesta, että voisin vihdoin lentää.

"Oisinpa tuuli
tai vettä joessa virtaavaa
Oisinpa tuuli
ei sitä näin voisi alistaa"