Kaikki (?) tietävät tunteen, kun herää yöllä, ja hengarissa roikkunut vaate on muuttunutkin luurangoksi. Tai yöllä avatessa silmät, kirjoituspöytä onkin lihansyöjäetana. Varjot luovat pimeyttä ja vääristävät näön.
Ilman aurinkoa ei olisi varjoja. Ja pimeys onkin vain monimutkainen kudelma niitä. Useimmat varjot, ovat valon puutetta, mutta eivät kaikki. Pieni osa siitä pimeydestä, joka saa lattialle unohtuneet laukkumme näyttämään kuolleelta koiralta, on peräisin suoraan taivalta, kuun pimeältä puolelta, ja tähtien ytimistä.
Itse pelkään pimeyttä, tätä synkeää valoa, joka vie näkökyvyn. En erota, vaaniiko joku huoneen ovella, taikka onko vieraan käsi painautunut ikkunaan. Pienenä valo säikäytti möröt pois, yölamppu loi turvallisen kuplan, jonka sisälle ei paha päässyt. Edelleenkin rippikoulun käyneenä jos pelkään liiaksi Kaunaa sängyn alla, annan lukuvaloni loistaa kirkkaana, eihän se mitään haittakkaan (paitsi ehkä sähkölaskua).
Kuitenkin joskus, rakastan varjoja ja pimeyttä, ne luovat tietynlaisen suoja, ja rumat asiat jäävät varjojen alle. Pimeys tuo lohtua. Poskilla hohtavat kyyneleet ainoastaan kimaltelevat hennosti
Pimeys tosiaan tuo lohtua ja antaa itkeä rauhassa.
VastaaPoistaItsekin olen aina pelännyt pimeää, enkä vielä nykyäänkään uskalla nukkua huoneessani ilman pientä yövaloa. :)
just just jumpparallaa rallaa rallaa hei
VastaaPoistaei oo muuten meijän tyylist tommonen kommentti muutenkaa xd
VastaaPoistaOho, ei olekaan, teiltä tulee ain kivasti haukkui lisäks.
VastaaPoista