Fear of the Dark

Kello on neljää yli kuusi aamulla. Herään ja sydän pamppailee. Katson ikkunaa kohden. Muutama päivä sitten heräsin samoihin aikoihin ja unieni tumma mies juoksi vielä huoneessanikin, kunnes katosi pimeään. Nyt unieni aaveet eivät seuranneet minua.

Pienellä ohjauksella viimeisestä painajaisestani saisi hyvänkin kauhuelokuvan. Lähimökin vanha nainen katoaa, trailerin omaisesti näen hänen raahautuvan seiniä pitkin, kuin yrittäen paeta. Lopuksi hänet vedetään taulun taakse, joita seinillä liikkuu useitakin. Myöhemmin aaveet tulevat. Näyttelen pääosaa elokuvassa, tosin alku menee jo pieleen, kun koko talo romahdutetaan sekuinneissa ja aaveet eivät pääse yksitellen vapauteen, kuten trailerissa lupaillaan. Viimekädessä se ei haittaa. Näkymä on kuin kirkosta raunioissa, kun aaveet ilmaantuvat. Ruumiita, kummituksia ja ihmisiä on vaikea erottaa toisistaan. Ikinä et voi tietää, alkaako vieressäsi oleva mytty liikkua. Useinmiten alkaa. En pääse pois, kukaan ei pääse. Liikumme aaveiden seassa ja yritämme selvittää tapahtumien kulun. Pieniä asioita alkaa hahmottua. Aaveet jakautuvat kahdeksi kokonaisuudeksi. Loppu hämärtyy. Muistan aaveiden olleen lähes harmittomia, heidät piti vain ohjata reunalle ja pudottaa rotkoon, siellä he pääsisivät valoon. Muistan raahanneeni epäselvän kasan reunan yli, ja pelänneeni jälkikäteen tappaneeni jonkun.
Olin lopulta ainoa, joka saattoi erottaa aaveet toisista ihmisistä. Siltitin erään tuttuni päätä, kerrottuani, ettei hän ole aave. Uni oli vain aluksi kauhea, muistan edelleen trailerinomaisen vanhan naisen kuoleman.

Tätä edeltävä samana yönä nähty uni oli kamalampi. Olin jälleen eräänlaisella mökillä, olisimme siellä viikon. Ja pelkäsin nukkua, pelkäsin sitä niin kauheasti. Kamala paniikki puristi aina, kun suljin silmäni. Kamalaa oli unessa sen todellisuus, pelkään joskus vieläkin nukahtamista. Unessa tosin tunne oli suuresti vahvistettu ja yritin rauhoittaa sitä kuuntelemalla musiikkia. Korviini tulvi Kuoleman sinfonia. Mahtava ja kuolettava teos. Herättyäni tututkin melodiakappaleet ahdistivat.

Häpeän myöntää, että edelleen nukun aivan liian usein valo päällä, ja joka ilta katson sängyn alle. Tavat katoavat aina välillä, useinmiten sähkötuhlausta esiintyy vain talvella. Kuukausi sitten, olin nukkumisen suhteen täysin luottavainen. En ollut nähnyt kuukausiin painajaisia, ja olin nukkunut liki jokaisen yön samalta ajalta heräämättä. Yhtä taivasta minulle.
Edelleen sama jatkuu, tosin näen joskus myös painajaisia. Hyvät keinot ovat laadukkaita. Nykyään painajaisten jälkeen voin väsyttää itseni uneen. Kukapa ei nukkuisi kuin tukki, nukahdettuaan vasta kolmelta yöllä?

Uneni laatu on kuitenkin parantunut, öiset kello kolmen herätykset ja lukutuokiot ovat sentään kadonneet. Katsotaan kuinka kauan saan vielä nauttia tästä ihmeestä.