Suomi-Neito

Itsenäisyyspäivä ansaitsee oman postauksensa, vaikka harvemmin miellän itseäni isänmaalliseksi. Koulun juhlassa lähinnä naureskelin, ja kaupungin partiolaisten lipunnostossa keskityin vain omaan kurkkukipuuni. Henkevää.

Päivä ei jatkunut sen isänmaallisemmin, maalatessani muutaman tunnin. Maalatessa kuitenkin sydän lepää. Sielu lopettaa tempoilun ja saatan hengittää vapaasti. Silmäni näkevöt vain värejä ja hetkellistä kauneuden ja rumuuden tanssia.

Myöhemmin iltapäivällä toteutin omaa itsenäisyyspäiväperinnettäni. Ei tavallaan liity aiheeseen, mutta välttämätön asia on katsoa Muumipeikko ja pyrstötähti. Muistaan lapsuudesta kyseisen elokuvan itsenäisyyspäivän elokuvana, ja en riko vieläkään perinnettäni. Elokuva on minulle nolostuttavan rakas, osaan suurimman osan repliikeistä ulkoa, ja etenkin Nuuskamuikkusen ja Nipsun äänet ovat huomattavasti paremmat, kuin tv-sarjassa. Myös animaatio on yksinkertaisesti vain kaunis. Maisemat, värit, maailma. Elokuva antaa rauhaisan tunteen. Pois Tuntemattomat sotilaat ja muut sotaelokuvat! Minulla on omat perinteeni.

Tosin, paraikaa yöpöydälläni on auki Väinä Linnan Tuntematon Sotilas. Annan kirjalle arvoa, se saa myöhemmin täysin oman blogimerkinnän. Hectorin Suomi-Neito ja Tuntematon Sotilas onnistuivat kuitenkin antamaan minulle sitä paljon puhuttua isänmaallisuutta. Vapaa maa, se on paljon, enemään kuin olisi muutama sata vuotta sitten osattu toivoa.
Kliseistä, mutta ehkä se minulle sallitaan. Olen pasifisti, en hyväksy sotaa, mutta minun on pakko kunnioittaa niitä, jotka uhrasivat itsensä ei vain "herrojen" käskystä, vaan meidän kaikkien vuoksi.

Meillä on oma maa, nyt meidän täytyy enää vain pitää siitä huolta.

"Hei hei Suomi-neitonen hei!
Paljon siedät, vaikka tiedät, ketkä neitsyytes vei!
Nyt vain miehet nuo viskin huoneissaan juo ja laulaa:
"Siunattu on ruumiisi tuo, siunattu on ruumiisi tuo..."