Nuoruus

On hassua. Samaan aikaan täysin hallittavissa olevaa elämää, mutta toisaalta pelkkää tunteiden, tapojen ja tekojen pyörrettä, joka imaisee sisäänsä. Kun se on alkanut, ei pyörrettä voi pysäyttää. Mistäköhän se alkaa? Varmastikaan ei ensimmäisistä kuukautisista tai ala-asteen päättymisestä. Sen on pakko olla jotein hienovaraisempaa, jotain kummallista ja kiihdyttävää. Kuin voikukan hahtuvat, tuuleen puhalletut toiveet.
Riita, tiivis katse, yksi hipaisu poskella. En tiedä oman nuoruuteni alkua. Kuitenkin se on jo vauhdissa, peruskoulun viimeinen luokka, arvojen muokkaantuminen... muutokset pyörittävät hammasrattaita ja kaikki liikkuu. Mutta pysähtyyköhän tämä lopulta koskaan?



Jotenkin tämän kaiken myötä, on syntynyt riittämättömyyden tunne. En kelpaa, en ole kaunis, en viisas, en kiltti hauska, tai oikeasti omaperäinen. En loistava tanssija, en edes kelvollinen golfari ja kynäkin kädessä vain kopioin. En luo uutta. Kirjaimiakaan ei synny aina, ja väkinäiset lauseet pitää pakottaa ulos. Ja mitä siitäkin syntyy?
Silti pimeydessä on aina myös valoa, ja löytyy jotakin ajattelemisen arvoista.

Eräs piirrokseni onnistui harvinaisen hyvin, kasvot tunnistaa, ja mallikin antoi vain kasvojen muodon ja piirteiden paikan. Ilmeet ja katseet löytyivät selkärangasta ja olen ylpeä. Kasvot, ja ihminen ovat minulle tärkeät, mutta sattunaista syistä en lisää tänne kuvaa. Muutaman sanan vain; silmät olivat ensimmäiset, jotka sain hymyilemään.

Tanssi on onneksi taas alkanut. Jos kaikki on mennyt koko päivän päin persettä, niin kaikki on hyvin edes tunnin ajan, kun voi ajatella vain vartalon, käsien ja jalkojen liikettä. Tanssi merkitsee minulle paljon, ja vain silloin tunnen olevani todella kaunis.

Hallitsen itseni nykyään paremmin. Ainakin tunteeni. Pystyn näkemään hyvännäköisen miehen ihastumatta heti pintapuolisesti. Plussaahan sekin on, en siis ole täysi narttu. Jos minua itkettää, voin vain etsiä läheltä pisteen, johon katsoa tarpeeksi kauan, kunnes tunne on mennyt ohitse. Kaikkea ei voi näyttää muille, pitää vain purra hammasta. Hah, hampaat, saan taas uudet raudat! Tämän kertaiset ovat pohjanoteeraus. Kulmahampaasta kulmahampaaseen kulkevat ohut lanka pysyy suussani, kunnes on 22v. On se elämä ihanaa...

Nuoruus on liian paljon ja liian nopeasti. Liikaa tunteita ja itkua, liian paljon tietoja ja liikettä. Ahdistava määrä velvollisuuksia ja vapautta, mutta siltikin aivan liian paljon vankeutta. Elämän virta tulvii ennen asettumista. Kaikki lähtee käsistä ennen kuin saa taas jostakin kiinni...

Kuitenkin, kuka sanoo, että vaihtaisin tätä mihinkään?