Kaikki Pääsee Taivaaseen vol. 1

Viime keskiviikko oli uskontoa täynnä. Mäkkärissä tuli istuskeltua kaverin kanssa toista tuntia ja pohdittua uskontoja.

Onko Jumalaa olemassa?
Mikä uskonto on oikeassa?
Onko taivasta olemassa?

Minä uskon Jumalaan. Minä en usko, koska ajattelen maailman pyörivän vain ulkoisen voiman avulla, tai että uskon Jumalan ilmestymisiin ynnä muuhun sellaiseen. Minä uskon, koska en muuten voisi kestää ympäröivää maailmaa. Kuinka voisin katsoa pieniä afrikkalaisia lapsia kuihtumassa, jos en uskoisi, että heitä varten odottaa jotain parempaa? Kuinka voisin kuunnella uutisia Japanin maanjäristyksistä, tsunamista ja ydinvoimalan räjähdyksestä, jos en uskoisi, että jokin suurempi voima antaa sille merkityksen. Tai kuinka voisin seisoa oman, pienen koirani haudalla, jos en takertusi siihen, että joskus vielä näen sen. On se taivas tai helvetti, armahdus taikka kadotus, rakkaamme eivät jätä meitä. Joten, minä uskon Jumalaan, ja turvaan häneen, vain, koska haluan nukkua yöni rauhassa ja pitää läheiseni turvassa.

Uskonnoista henkilökohtaisesti, jos voisin valita, (no, voinkin, mutta tyydyn silti kristittynä olemiseen) kallistuisin eniten buddhalaisuuden kannalle. Ei jumalaa, tai jumalia, vain sinä itse, mietiskelemässä ja yrittäen elää mahdollisimman hyvää elämää. Ja lopulta: Nirvana. Se kelpaisi minulle, ja on jollain tavalla järkeen käypää, hyvistä teoista palkitaa, pahoista joutuu maksamaan.

Taivaaseen haluaisin uskoa. Niin suuri osa minusta haluaisi uskoa, että kuoleman jälkeen talsittaisiin pilvien päällä siivet selässä. Mutta se kyyninen, ja epäilevä osa minussa sanoo, että tuo on potaskaa. Uskonnon tunnilla sain aikaan väittelyn, miten pääset Taivaaseen. Minä olen aina olettanut, että ihminen, joka yrittää elää hyvää elämää, auttaa muita ja katuu syntejään, pääsee Taivaaseen. Mutta uskonnonopettajani on sitä mieltä, että taivaaseen pääsee yksin Jumalan ja Jeesuksen armosta. Kun kysyin, miten sitten joutuu helvettii, sillä Raamatussa selvästi puhutaan kadotuksesta? Kuulemma, jos haluat Taivaaseen, tervetuloa. Käytin tunnillakin tätä esimerkkiä. Jos joku on murhannut sata ihmistä ja ei edes kadu, pääsee siis Taivaaseen, jos vain haluaa?

Vastaus oli kyllä.

Ilmeeni lähenteli sanpoa. Mietin mitä ihmettä. Jos tällä tavalla saa ikuisen onnen, miksi Raamatussa kehotetaan rakastamaan lähimmäistä ja Jumalaa, sekä elämään synnitöntä elämää? En usko, että täytyisi olla laupisa samarialainen, päästäkseen Taivaaseen, muuta silti...
Raamatussakin kerrotaan miehestä, joka haali omaisuutta maan päälle ja huonosti kävi. Joten nämä asiat ovat selvästi ristiriidassa. Eli, olen päätynyt uskomaan näin:
Elä hyvä elämä, auta muita, kadu syntejäsi. Älä ole niuhottaja, mutta ajattele muita ja lähimmäistäsi edes kerran viikossa. Kun (toivottavasti) vanhana kuolet omassa sängyssäsi, et pelkää. Voit ajatella elämääsi ja tekojasi puhtain omatunnoin ja voit kuolla rauhassa ja tulevaa odottaen.

"Kuolema on vain uusi polku, jolle jokaisen on kerran astuttava."

Ja kun astut sille polulle, tiedät poistuvasii tästä elämästä ilman painolastia.
Eikö sekin ole pieni taivas?