Viime aikoina on ollut paljon juttua Timo Soinista. Minulla ei ole ollut oikein mielikuvaa hänestä, politiikka ei ole minua varten. Ja sitten törmäsin aika moneen juttuun, missä Soini julkistaa loisteliaita mielipiteitään, millaista elämän tulisi Suomessa olla.
1. Abortti pois. Jos nainen raiskataan, hän ei saa tehdä aborttia. Jos 15v. lissu hölmöilee, lapsen täytyy kestää se ja saada huono lapsuus teiniäidin kanssa.
2. Ei naispappeja, Soini on urhoollinen katolilaisten oppien puolustaja. Mikä tekee naisista niin erilaisia, että he eivät voisi levittää Jumalan sanaa. MUNA tai sen puuttuminen. Eikö kristinuskossa painoteta samanarvoisuutta. (Hemmetinidiootitkuolkaapois.)
3. Homot veks, veks, veks. Onko väärin rakastaa? En jaksa edes alkaa paasaamaan tästä.
Elikkä, Timo Soini on perussuomalainen eli PERSU (kaunis ja kuvaava lyhenne), ja heidän kannatuksensa on nousussa. Jos he ottavat vallan. Tässäpä tulee linkki Soinin Suomeen. Minä tyksin (EN) ja kovasti.
http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011022213190880_vl.shtml
Tehkää omat johtopäätöksen, minä olen jo tehnyt omani. Tästä raivostuneena anarkistisuus valtasi minut ja olin jo lähdössä Espooseen heittelemään Soinin ovea tomaateilla. Ja sitten sain hikan. Elämä on ikävää. Mikä suomalaisia vaivaa. Meikätyttö lähtee sinne missä ei kasva Vanhasia ja Soineja.
tiistai 22. helmikuuta 2011
lauantai 19. helmikuuta 2011
Tie Jatkuu Äärettömiin
Pois pitkin valtatietä mustaa,
reitti mua kuljettaa,
katseellani seuraan keskiviivaa valkeaa.
Tuulen soitto ääntäs toistaa,
tuo hymyn silmiin sumuisiin
ja tie alla pyöräin, vie äärettömiin.
Tämä laulu vie minut suoraan Pariisiin. Pimeään autoon ja vuoteen 2007. En halua kasvaa. En ole ikinä halunnut. Tuntuu kamalalta unohtaa kaikki, vuodet sekoittuvat ja jäljellä on enään hajanaisia paloja. Niiden kokoaminen on liian tuskaista ja vaikeaa. En meinaa tunnistaa pientä, hymykuoppaista, vaaleaa tyttöä vanhoissa lomakuvissa. Kaipaan lapsuutta. Se oli niin helppoa. Nyt kaikki on vaikeaa. Parin vuoden päästä koittaa lukio ja silloin pitäisi jo osata tehdä valintoja. Mennä eteenpäin. Tie jatkuu äärettömiin, mutta minä haluaisin vain palata. Vielä kauheampaa on, kun vanhemmat tai isovanhemmat alkavat voivotella kuinka nopeasti aika on kulunut. Niin se onkin, antaisin niin paljon, jos voisin palata kymmenen vuotta ajassa taakseppäin ja elää kaiken sen uudestaan. Lainaan nyt Tolkienia:
"On hurjan vaarallista astua tielle, se voi viedä sinut mukanaan ja kuljettaa maailman ääriin."
Elämä on pitkä taival. Mitä koittaa sen jälkeen. Kuukausi sitten, katselimme erään ystäväni kanssa kadulla tallustavia mummoja.
"Joskus me olemme tuollaisia."
Se järkytti. Ei sitä tajua vielä. Kaikki on edessä. Elämä on alussa, mutta mitä sitten kun se on takana. Kun jäljellä on vain muistot, eikä toivoakaan paluusta.
Tälläiset ajatukset ahdistavat minua... ja se on vasta alkua.
Tyksisin kommentteja. Ei ole pakko kirjautua sisään voidakseen kommentoida. Voi valita proiiliksi nimetön ja kommentoida. On välillä turhauttavaa kirjoittaa ei kenellekkään.
reitti mua kuljettaa,
katseellani seuraan keskiviivaa valkeaa.
Tuulen soitto ääntäs toistaa,
tuo hymyn silmiin sumuisiin
ja tie alla pyöräin, vie äärettömiin.
Tämä laulu vie minut suoraan Pariisiin. Pimeään autoon ja vuoteen 2007. En halua kasvaa. En ole ikinä halunnut. Tuntuu kamalalta unohtaa kaikki, vuodet sekoittuvat ja jäljellä on enään hajanaisia paloja. Niiden kokoaminen on liian tuskaista ja vaikeaa. En meinaa tunnistaa pientä, hymykuoppaista, vaaleaa tyttöä vanhoissa lomakuvissa. Kaipaan lapsuutta. Se oli niin helppoa. Nyt kaikki on vaikeaa. Parin vuoden päästä koittaa lukio ja silloin pitäisi jo osata tehdä valintoja. Mennä eteenpäin. Tie jatkuu äärettömiin, mutta minä haluaisin vain palata. Vielä kauheampaa on, kun vanhemmat tai isovanhemmat alkavat voivotella kuinka nopeasti aika on kulunut. Niin se onkin, antaisin niin paljon, jos voisin palata kymmenen vuotta ajassa taakseppäin ja elää kaiken sen uudestaan. Lainaan nyt Tolkienia:
"On hurjan vaarallista astua tielle, se voi viedä sinut mukanaan ja kuljettaa maailman ääriin."
Elämä on pitkä taival. Mitä koittaa sen jälkeen. Kuukausi sitten, katselimme erään ystäväni kanssa kadulla tallustavia mummoja.
"Joskus me olemme tuollaisia."
Se järkytti. Ei sitä tajua vielä. Kaikki on edessä. Elämä on alussa, mutta mitä sitten kun se on takana. Kun jäljellä on vain muistot, eikä toivoakaan paluusta.
Tälläiset ajatukset ahdistavat minua... ja se on vasta alkua.
Tyksisin kommentteja. Ei ole pakko kirjautua sisään voidakseen kommentoida. Voi valita proiiliksi nimetön ja kommentoida. On välillä turhauttavaa kirjoittaa ei kenellekkään.
tiistai 15. helmikuuta 2011
Elämä On Politiikkaa
Elämä on Politiikkaa. Life is politic. Halu vaikuttaa on vahvasti esillä kaikkialla. Nuorisovaltuustot, väittelyt tunneilla ja vaalit. Minä haluaisin vaikuttaa. Sen verran, että joskus kuoltunani minua jäisi muistelemaan kourallinen aateystäviä ja kaksi kertaa enemmän vihollisia. Sen verran, että minulla on tietty olotila, mitä itse kutsun minianarkistiksi. Olotila, jolloin olen puolitiessä tomaattien heittelystä valtaapitävien taloilla. Politiikka on Suomessa silmälumetta. Eroja ei ole. Samat asiat vain esitetään eri tavalla. Mutta kaikki ovat samaa mieltä. Nuoret ovat laiskoja. Voisivat vaikuttaa asioihin, mutta eivät jaksa. Eivät tiedä mitään maailman menosta. Mielenosoitukset ovat kuuskyt lukua. No, jos vaivautuisivat Raumalle, täällä olisi ainakin yksi nuori, joka olisi valmis lähtemään espalle kyltti (ja tomaatit) kädessä. Me emme ole pullamössö kansaa.
Ja jos on mielipiteitä, niin miksi herran tähden niille vain nauretaan. Onko mahdoton ajatus, että vastustaa turkistarhausta vaikka syö lihaa? Tai uskoo Jumalaa, mutta silti pitää buddhalaisuutta oikeana uskontona? Tänäänkin ERÄS NIMELTÄMAINITSEMATON SOVINISTIOPETTAJA lyttäsi minut, koska en halunnut koskea asiaan, mikä näytti kovasti kissan nahalta. Ei se ollut mitenkään "pidä turpas kiinni" lynkkausta, vaan mielipiteille nauramista, ja väheksymistä, mitä kuulee aika paljon saman ihmisen suusta. Et tacksomycket vaan ja hyvää loppuelämää.
Siinä vaiheessa teki mieli antaa sille kunnon annos feminismiä. Mutta mikäs tässä. Pullamössökansa elää ja oppii ja kahdenkymmenen vuoden päästä, ME OLEMME TÄMÄN MAAN JOHDOSSA! Pelottaako?
Ja jos on mielipiteitä, niin miksi herran tähden niille vain nauretaan. Onko mahdoton ajatus, että vastustaa turkistarhausta vaikka syö lihaa? Tai uskoo Jumalaa, mutta silti pitää buddhalaisuutta oikeana uskontona? Tänäänkin ERÄS NIMELTÄMAINITSEMATON SOVINISTIOPETTAJA lyttäsi minut, koska en halunnut koskea asiaan, mikä näytti kovasti kissan nahalta. Ei se ollut mitenkään "pidä turpas kiinni" lynkkausta, vaan mielipiteille nauramista, ja väheksymistä, mitä kuulee aika paljon saman ihmisen suusta. Et tacksomycket vaan ja hyvää loppuelämää.
Siinä vaiheessa teki mieli antaa sille kunnon annos feminismiä. Mutta mikäs tässä. Pullamössökansa elää ja oppii ja kahdenkymmenen vuoden päästä, ME OLEMME TÄMÄN MAAN JOHDOSSA! Pelottaako?
lauantai 5. helmikuuta 2011
NUKU IDIOOTTI
Johanna Tukuainen. Tuksu, anteeksi Yolanda Tukiainen. Hänestä voi olla monta mieltä. Minun mielipiteeni ei sovi Tukiaisen korviin, joten jos hän nyt sattuisi eksymään blogiini niin oi voi. Suomi on mielipidevapaamaa! Nuku pois idiootti! En jaksa ruotia tässä nyt kaikkia Tuksun tempauksia, mutta otetaampa yksi fakta. Hän tuli kansan tietoisuuteen ILKKA KANERVAN JA HÄNEN TEKSTARIENSA ansiosta. Eli jos joskus Tuksu ketuttaa, syyttäkää Kanervaa. Tyhmä mies.
Mutta nyt ajankohtaista ovat Tuksun feikkihäät. Sanoinko feikki, no kuunnelkaapas tätä. Tämä on melko suora lainaus Tuksun itse antamasta lausunnosta Hesarille:
"Arto ei ole mikään herrasmies. Hän ei ole käynyt kouluja, hän on patologinen valehteli ja siipeilijä joka tahtoo vain julkisuuteen. Menen naimisiin, koska en halua elää yksin. Ilman julkisuutta ja mediaa ympärillä olisin eronnut Artosta jo ajat sitten. Hän on väkivaltainen etenkin humalassa. En kuitenkaan pelkää häntä, koska Arto on pieni mies ja hänellä ei ole lihaksi." -.-'
Voi hyvä ihme. Ja heti perään hän paasaa, kuinka ihmiset eivät tiedä kuinka paljon hänellä on tässä kiinni. Itse on hän saanut maksaa morsiuspukunsa ja hiuslisäkkeensä. (Titenkin alennuksella.)
Voi raukkaa, nyyh nyyh.
Tuksun häät ovat mediatapahtuma. Oma veikkaukseni on ystävääni lainaten:
"Mitä vain voi tapahtua. Ero voi tulla heti häiden jälkeen tai sulho vaihtua lennossaa."
Joten GO TUKSU!
Mutta nyt ajankohtaista ovat Tuksun feikkihäät. Sanoinko feikki, no kuunnelkaapas tätä. Tämä on melko suora lainaus Tuksun itse antamasta lausunnosta Hesarille:
"Arto ei ole mikään herrasmies. Hän ei ole käynyt kouluja, hän on patologinen valehteli ja siipeilijä joka tahtoo vain julkisuuteen. Menen naimisiin, koska en halua elää yksin. Ilman julkisuutta ja mediaa ympärillä olisin eronnut Artosta jo ajat sitten. Hän on väkivaltainen etenkin humalassa. En kuitenkaan pelkää häntä, koska Arto on pieni mies ja hänellä ei ole lihaksi." -.-'
Voi hyvä ihme. Ja heti perään hän paasaa, kuinka ihmiset eivät tiedä kuinka paljon hänellä on tässä kiinni. Itse on hän saanut maksaa morsiuspukunsa ja hiuslisäkkeensä. (Titenkin alennuksella.)
Voi raukkaa, nyyh nyyh.
Tuksun häät ovat mediatapahtuma. Oma veikkaukseni on ystävääni lainaten:
"Mitä vain voi tapahtua. Ero voi tulla heti häiden jälkeen tai sulho vaihtua lennossaa."
Joten GO TUKSU!
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Lähes Onnellinen Mies
Ihanaa, elämä on ihanaa. Tämä kostautuu myöhemmin, mutta minun on pakko sanoa tämä. Perun edelliset ajatukseni rakkaudesta. Voi luoja, minä tosiaan perun ne. Kuinka olo voi olla näin kevyt. Minä en voi lopettaa hymyilyä, se on mahdotonta. Kaikki pienet asiat, sanat, lauseet, kohteliaisuudet saavat minut hymyilemään, nauramaan ja tuntemaan aivan uudella tavalla. Eräs E alkuinen ystäväni ihan varmasti utelee minulta tästä. Ei voi mitään. PAKKO MIKÄ PAKKO. Ihminen, jonka kanssa voi vain istua 3 tuntia on pakko olla erityinen.
Tämä on perkele ra****tta!
Tämä on perkele ra****tta!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Matkapäivis 27.12 Ma
Lentomatka oli ensimmäinen, jota saatoin luonnehtia NAUTITTAVAKSI. Ruoka oli hyvää, ja jälkiruoka nam, nam, tuulihattuja suklaamoussessa, ei oli uskonut lentikkaruoaksi. Jokaisella oli edessään oma tv, millä saattoi katsella uusimmat elokuvat ja pelata aikenlaisia pelejä. (Näin viimeinkin Toy Story 3, jonka olen halunnut nähdä jo kauan.)
Klo 6pm. paikallista aikaa. reissu alkoi huonosti. Hector katosi (miun lempiparasihanahattu), huone oli väärällä paikalla ja Aleksi melkein kadotti Ipodinsa.
Lentokentällä fiilis oli paska. Olin saanut luettua lentomatkan aikana Matkijanärhen, Nälkäpelien viimeisen osan. Kyyneleiden nieleskely oli vaikeaa ja itkinkin kaikkien niiden vuoksi, jotka kuolivat ja joita ei voittu pelastaa. En mainitse nimeltä, koska sehän olisi spoilaamista. Vieläkin olo on halju. Mikä laki pakottaa kirjailijat tappamaan puolet päähenkilöistä viimeisessä kirjassa? En ymmärrä. Tässä muutama miksi-kysymys lisää:
Miksi aurinko on paljon kauniimpi ulkomailla?
Miksi alusvaatteisilla kuljeskelu hävettää, mutta bikineissä se on luonnollista?
Miksi, oi miksi reissussa tulee aina syötyä Caesar salaattia, spagetti bolognaisea ja pihviä?
29.12
Eka golfpäivä ja ostettiin ihanat golfsandut. Ja näin maailman kauneimmmat golfkengät. Mustavalkoraidalliset ja pinkit nauhat. Ja mailat on... Missä lie, ei ainakaan täällä. Lainamailoja oli niiden kunnosta päätellen valmistettu vuonna kaunotar ja hirviö ja käytetty hakkaamalla betoniin ja kaikki meni päin kröhömiä. Peli EI kulkenut, ajoin golfauton MELKEIN jyrkänteeltä alas ja hotellille tullessa törmäsin parvekkeen oveen. Mä olen lievästi sanottuna saamarin hyvä. Illalla syötiin ihanassa fajitas paikassa. Aleksi taitaa olla kipeä... Se söi vaan oman annoksensa.
30.12
En ole ilmeisestikkään vieläkään kyllästynyt rannalla loikoiluun. Vesi on järkyttävän suolaista. Pienen pienet hyttysen pistot, mitä on muuten joka paikassa, kirvelevät ihan kivasti. Kaloja on joka paikassa, siis vedessä. 20 metrin päässä rannasta kelluu ponttooni. Siinä kiva ottaa aurinkoa. uudenvuoden aatto on huomenna ja nää hullut on pamautellut raketteja jo kolme päivää. Löydettiin kadulta 5 metrisen papattimaton jäännökset. Mitähän tästäkin tulee, alkaa pikkuhiljaa pelottaa...
31.12
UUSI VUOSI
Kentällä ei ihmeempiä, paitsi että peli kannatti keskeyttää noin viideksi minuutiksi tärykälvojen vakavan vammautumisvaaran takia. Pohdittii, salaperäisen (ja kovaäänisen) paukkeen alkuperää hetki, kunnes nähtiin savu ja kuultiin hihkunta. Kyse ei siis ollut 3. maailmansodasta.
Kuudeltan meidän parvekkeellamme kilisivät samppanjalasit Suomen uudenvuoden kunniaksi. Ei lupauksia, ei turhia paineita.
Hotellin uudenvuodenillallinen oli melko avuton. Ruoka ok, esitys hmmp... Ranta oli kyllä upea ja syöminen siellä ei ollut pahaksi. Kahdeltatoista olimme jo hotellihuoneella ja pääsimme todistamaan, maailman upeinta ilotulitusnäytöstä. Parinkymmenen metrin päässä maksi maassa yksi 5m x 1m papattimatto ja kaksi sadanviidenkymmenen panoksen pataa. Karjala takaisin- pataa ei voi oikeastaan edes verrata. Ja tulitusta ei kavailla. Se oli vain uskomaton. Että sellainen uusivuosi.
2.1.2011!
Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirjat alkaa olla lopussa. Rafaelin enkeli on tullut luettua kahdesti, samoin Matkijanärni. Kaikki muutkin omat kirjat luettu. Elikkä, siinä vaiheessa aloin lukemaan isäni Sherlock Holmeseita. Holmesin muistikirja ja Viimeinen tervehdys olivat oikeasti hyviä. Sherlockissa on oikeasti asennetta. Esim, yhdessä seikkailussa se käski watsonin ottaa mukaan revolverin, myrskylyhdyn ja sorkkaraudan, oi mikä mies! Seuraavaksi vuorossa Agatha Christie ja Hercule Poirot.
4.1
Raketit paukkuvat vieläkin ja elämä on ihanaa olit rannalla, kentällä tai misää vain. Joka ilta saa nauttia valoshowsta.
Hmm, olo on kevyt...
Ps. Poirot on karmee diiva!
The very last day...
En ole jaksanu kirjoittaa viime päivistä, tai sitten sairastan dementiaa- olempi parempi.
Aikaa kului, pallo lensi, tai sitten ei.
Aleksi vuokrasi snorkkelin. Riutan suojissa kalat elivät omaa elämäänsä. Riikinkukko kala vaihteli väriä valkoisesta punaiseen ja jopa kilpikonna näytti päätään kolmen metrin syvyydessä.
Rannalta lähteminen oli outoa, en tulisi ikinä palamaan. Parvekkeella olo oli haikea. Farkut puristivat ja olo oli epätodellinen. Nytkö tämä loppuisi?
En osaa kuvailla enempää. Ajatuset pysähtyvät kuin seinään. En halua jäädä, mutten palatakkaan. Haluan olla tässä.
Epilogi
Kirjoittelen damin kentältä. Tai nojoo, melkein kaiken muun kirjoin täällä, tämän kirjoitan uskonnon tunnilla. Sepon ruma naama hoilaa virsiä. Miksen voinut jäädä sinne. Tosin en voisi olla muutamaa viikkoa kauemmin paikassa, missä ei ole ystäviä.
kaunotar ja Hirviö on aika hyvä englanniksikin. Tuli katsottua paluulennolla. Matti-Olavi Raninin ääntä vain ei voi päihittää. Damissa tuli syötyä aika monta juustoateriaa. Ei näin, tosin tunnen olevani taas euroopassa. Joten tässä tämä, toivottavasti odotus palkittiin :)
Klo 6pm. paikallista aikaa. reissu alkoi huonosti. Hector katosi (miun lempiparasihanahattu), huone oli väärällä paikalla ja Aleksi melkein kadotti Ipodinsa.
Lentokentällä fiilis oli paska. Olin saanut luettua lentomatkan aikana Matkijanärhen, Nälkäpelien viimeisen osan. Kyyneleiden nieleskely oli vaikeaa ja itkinkin kaikkien niiden vuoksi, jotka kuolivat ja joita ei voittu pelastaa. En mainitse nimeltä, koska sehän olisi spoilaamista. Vieläkin olo on halju. Mikä laki pakottaa kirjailijat tappamaan puolet päähenkilöistä viimeisessä kirjassa? En ymmärrä. Tässä muutama miksi-kysymys lisää:
Miksi aurinko on paljon kauniimpi ulkomailla?
Miksi alusvaatteisilla kuljeskelu hävettää, mutta bikineissä se on luonnollista?
Miksi, oi miksi reissussa tulee aina syötyä Caesar salaattia, spagetti bolognaisea ja pihviä?
29.12
Eka golfpäivä ja ostettiin ihanat golfsandut. Ja näin maailman kauneimmmat golfkengät. Mustavalkoraidalliset ja pinkit nauhat. Ja mailat on... Missä lie, ei ainakaan täällä. Lainamailoja oli niiden kunnosta päätellen valmistettu vuonna kaunotar ja hirviö ja käytetty hakkaamalla betoniin ja kaikki meni päin kröhömiä. Peli EI kulkenut, ajoin golfauton MELKEIN jyrkänteeltä alas ja hotellille tullessa törmäsin parvekkeen oveen. Mä olen lievästi sanottuna saamarin hyvä. Illalla syötiin ihanassa fajitas paikassa. Aleksi taitaa olla kipeä... Se söi vaan oman annoksensa.
30.12
En ole ilmeisestikkään vieläkään kyllästynyt rannalla loikoiluun. Vesi on järkyttävän suolaista. Pienen pienet hyttysen pistot, mitä on muuten joka paikassa, kirvelevät ihan kivasti. Kaloja on joka paikassa, siis vedessä. 20 metrin päässä rannasta kelluu ponttooni. Siinä kiva ottaa aurinkoa. uudenvuoden aatto on huomenna ja nää hullut on pamautellut raketteja jo kolme päivää. Löydettiin kadulta 5 metrisen papattimaton jäännökset. Mitähän tästäkin tulee, alkaa pikkuhiljaa pelottaa...
31.12
UUSI VUOSI
Kentällä ei ihmeempiä, paitsi että peli kannatti keskeyttää noin viideksi minuutiksi tärykälvojen vakavan vammautumisvaaran takia. Pohdittii, salaperäisen (ja kovaäänisen) paukkeen alkuperää hetki, kunnes nähtiin savu ja kuultiin hihkunta. Kyse ei siis ollut 3. maailmansodasta.
Kuudeltan meidän parvekkeellamme kilisivät samppanjalasit Suomen uudenvuoden kunniaksi. Ei lupauksia, ei turhia paineita.
Hotellin uudenvuodenillallinen oli melko avuton. Ruoka ok, esitys hmmp... Ranta oli kyllä upea ja syöminen siellä ei ollut pahaksi. Kahdeltatoista olimme jo hotellihuoneella ja pääsimme todistamaan, maailman upeinta ilotulitusnäytöstä. Parinkymmenen metrin päässä maksi maassa yksi 5m x 1m papattimatto ja kaksi sadanviidenkymmenen panoksen pataa. Karjala takaisin- pataa ei voi oikeastaan edes verrata. Ja tulitusta ei kavailla. Se oli vain uskomaton. Että sellainen uusivuosi.
2.1.2011!
Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirjat alkaa olla lopussa. Rafaelin enkeli on tullut luettua kahdesti, samoin Matkijanärni. Kaikki muutkin omat kirjat luettu. Elikkä, siinä vaiheessa aloin lukemaan isäni Sherlock Holmeseita. Holmesin muistikirja ja Viimeinen tervehdys olivat oikeasti hyviä. Sherlockissa on oikeasti asennetta. Esim, yhdessä seikkailussa se käski watsonin ottaa mukaan revolverin, myrskylyhdyn ja sorkkaraudan, oi mikä mies! Seuraavaksi vuorossa Agatha Christie ja Hercule Poirot.
4.1
Raketit paukkuvat vieläkin ja elämä on ihanaa olit rannalla, kentällä tai misää vain. Joka ilta saa nauttia valoshowsta.
Hmm, olo on kevyt...
Ps. Poirot on karmee diiva!
The very last day...
En ole jaksanu kirjoittaa viime päivistä, tai sitten sairastan dementiaa- olempi parempi.
Aikaa kului, pallo lensi, tai sitten ei.
Aleksi vuokrasi snorkkelin. Riutan suojissa kalat elivät omaa elämäänsä. Riikinkukko kala vaihteli väriä valkoisesta punaiseen ja jopa kilpikonna näytti päätään kolmen metrin syvyydessä.
Rannalta lähteminen oli outoa, en tulisi ikinä palamaan. Parvekkeella olo oli haikea. Farkut puristivat ja olo oli epätodellinen. Nytkö tämä loppuisi?
En osaa kuvailla enempää. Ajatuset pysähtyvät kuin seinään. En halua jäädä, mutten palatakkaan. Haluan olla tässä.
Epilogi
Kirjoittelen damin kentältä. Tai nojoo, melkein kaiken muun kirjoin täällä, tämän kirjoitan uskonnon tunnilla. Sepon ruma naama hoilaa virsiä. Miksen voinut jäädä sinne. Tosin en voisi olla muutamaa viikkoa kauemmin paikassa, missä ei ole ystäviä.
kaunotar ja Hirviö on aika hyvä englanniksikin. Tuli katsottua paluulennolla. Matti-Olavi Raninin ääntä vain ei voi päihittää. Damissa tuli syötyä aika monta juustoateriaa. Ei näin, tosin tunnen olevani taas euroopassa. Joten tässä tämä, toivottavasti odotus palkittiin :)
maanantai 27. joulukuuta 2010
Maanantai 27.12 klo.6.18
Eka päivitys lomapäivikseen ja still alive. JOKU friikki kyylää vieres, joten tää juttu on tuskin pitkä. Kohta lähtee lento toisel puolel maailmaa ja jo nyt on unohtunut noin tuhat asiaa. Fiilis on silti hyvä ja läppäri on mukana, joten kuulette minusta vastakin.
ciao
ciao
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Etelän yöt
Huomenna. Huomenna olen jo matkalla pois. Karibialle, Curacaulle ja lämpimään. Hectoria korvissa, luonnoslehtiö kainalossa aion valloittaa maailman. Jos ei kolmen ällän (lumi, lakko, lennot) hirmuinen kolmikko pysäytä minua. Jos huonosti käy, Amsterdamin välilasku voi venähtää parin päivän mittaiseksi, mutta ei se mitään! Rauman likka lähtee etelään. Olen siis poissa koneeltanne ainakin kaksi viikkoa, mutta lupaan ja vannon YRITTÄÄ pitää matkapäiväkirjaa. Tuskin mitään hirveän kiinnostavaa sattuu, golfloma kun on kyseessä, mutta ei sitä ikinä tiedä. Terhi Rannela hallitsee vahvasti tässä tekstissä ja Jäämeri, Jäähyväiset ja Minä seuraa minua ulkomaille, kuuden muun kirjan voimin. Katsotaan pysynkö hengissä. Voisin lurautella tässä teille Hekeä, mutta empäs taida viitsiä kiduttaa teitä. En pysty nyt parempaan. Olen liikaa sokerihumalassa joulun jälkeen.
palaillaan
palaillaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)