Elämä on Politiikkaa. Life is politic. Halu vaikuttaa on vahvasti esillä kaikkialla. Nuorisovaltuustot, väittelyt tunneilla ja vaalit. Minä haluaisin vaikuttaa. Sen verran, että joskus kuoltunani minua jäisi muistelemaan kourallinen aateystäviä ja kaksi kertaa enemmän vihollisia. Sen verran, että minulla on tietty olotila, mitä itse kutsun minianarkistiksi. Olotila, jolloin olen puolitiessä tomaattien heittelystä valtaapitävien taloilla. Politiikka on Suomessa silmälumetta. Eroja ei ole. Samat asiat vain esitetään eri tavalla. Mutta kaikki ovat samaa mieltä. Nuoret ovat laiskoja. Voisivat vaikuttaa asioihin, mutta eivät jaksa. Eivät tiedä mitään maailman menosta. Mielenosoitukset ovat kuuskyt lukua. No, jos vaivautuisivat Raumalle, täällä olisi ainakin yksi nuori, joka olisi valmis lähtemään espalle kyltti (ja tomaatit) kädessä. Me emme ole pullamössö kansaa.
Ja jos on mielipiteitä, niin miksi herran tähden niille vain nauretaan. Onko mahdoton ajatus, että vastustaa turkistarhausta vaikka syö lihaa? Tai uskoo Jumalaa, mutta silti pitää buddhalaisuutta oikeana uskontona? Tänäänkin ERÄS NIMELTÄMAINITSEMATON SOVINISTIOPETTAJA lyttäsi minut, koska en halunnut koskea asiaan, mikä näytti kovasti kissan nahalta. Ei se ollut mitenkään "pidä turpas kiinni" lynkkausta, vaan mielipiteille nauramista, ja väheksymistä, mitä kuulee aika paljon saman ihmisen suusta. Et tacksomycket vaan ja hyvää loppuelämää.
Siinä vaiheessa teki mieli antaa sille kunnon annos feminismiä. Mutta mikäs tässä. Pullamössökansa elää ja oppii ja kahdenkymmenen vuoden päästä, ME OLEMME TÄMÄN MAAN JOHDOSSA! Pelottaako?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti