sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ikävä

Minulla ainakin oli, en tiedä teistä. Päätin pitää taukoa, kaikesta loppujen lopuksi rakkaasta, joka oli käynyt vaikeaksi. Piirtämisestä sekä kirjoittamisesta. Ajattelin antaa itselleni tilaa näiden suhteen. Istuin koneen ääreen joka ilta ja petyin. Tekstiä ei vain tullut. S-postivaihtoni kärsi, päiväkirjani, mutta minusta blogini eniten. Mitä kauemmin olin kirjoittamatta, sitä helpompi oli lykätä se tietoisuuden tuolle puolelle. Tänään aika tuntui kuitenkin kypsältä. Ja tässä tämä nyt on. Ei mitään ihmeellistä, viisasta taikka taitavaa, mutta se on jotakin. Minä olen tässä.

Minulla oli ikävä tätä, nähdä mustaa valkoisella, luoda sanoja ja merkityksiä, yksiä minulle, toisia teille.
VAROKAA RAAKOJA MANGOJA
-lukee eräässä pinssissä, tuttuni laukussa. Tekstin voi ymmärtää neljällä tavalla, itse tajusin sen vasta huomautuksen jälkeen. Kuka tietää, ehkä joku voi mieltää tekstissäni jotakin, mitä itse en olisi tullut ikinä itse edes ajatelleeksi.



Kirjoittamisen halun herätti eräs kappale. Kuunnellessa tulee samalla sekä iloiseksi ja surulliseksi, mutta ennen kaikkea haavoittuvaiseksi. Sekä vahvaksi, kuin pystyisin jälleen katsomaan maailmaa. Vastakohtia, mutta silti niin lähellä toisiaan. En halua paljastaa sitä, silloin taika katoaisi ja jäisin jälleen pimeään, kun vieraat veisivät kynttiläni mukanaan.

2 kommenttia:

  1. Waau, kaunista tekstiä, hyvä että palasit! Oli ikävä!
    Meinasin juuri yhtenä päivänä alkaa kysellä, mihin olit kadonnut, mutta sitten se jäi. Hyvä että olet taas täällä ilahduttamassa meitä teksteilläsi :)

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos, ihanaa huomata, että loppujen lopuksi on kaivattu:)
    Ihana piristyskommentti tähän päivään, kiitän ja kumarran siis

    VastaaPoista