Ei Tänään

Ei tänään, kyllä huomenna ehtii. Ei tänään, mitä väliä.
Melko yleisiä lauseita allekirjoittaneelle nykyään.
En jaksa tehdä läksyjä, huomenna on kuitenkin yhdeksän aamu.
Miksi lukea kokeisiin, onko arvosanoilla merkitystä?
Maalauksen voi yhtä hyvin aloittaa myöhemminkin, tämäkin urakka on vielä kesken.

Ihan kuin nykyään elämä olisi pelkkiä keskeneräisiä projekteja, tee tämä, tee tuo. Ja jokainen tehtävä on edellistä vaikeampi. Joka iltaiset venyttelyt ovat lastenleikkiä päiväkirjan, saati sitten blogin kirjoittamiseen verrattuna. Tuhertelu voittaa maalauksen aloittamisen kuusi nolla, ja parasta tekemistä on kutominen, aivot voi samantien heittää narikkaan.
Olen yrittänyt siivittää tekemistä erilaisilla ruttineilla. Venyttely on rutiini, ja lähes ainoa.

Marraskuuni on täynnä. Yksi vapaa perjantai. Yksi vapaa lauantai, syntymäpäiväni. Yksi vapaa sunnuntain, isänpäivä. Mitä on tapahtunut, eikö marraskuun pitäisi olla kuolemankuukausi? Haloo lama ja kiireettömyys mihin jäit? Toisaalta olo on helpottunut, nyt tietää, että koko marraskuu ei mene suklaata mässäten.

Käskystä kijoittaminen on vaikeaa, tavallaan. Äidinkielen kirjoitelmat syntyvät kuin vettä vaan, koska on pakko, kirjoittaminen on ihanaa, mutta ilman kannustetta tekstiä ei synny. Hankalaa, jos tekstin aikaan saaminen kerta on ah niin helppoa, miksi pitää pakottaa itsensä koneen ääreen?
Piirtäminenkin kangertelee. Kun pääsee alkuun, työ muuttuu rentouttvaksi ajanvietteeksi. Piirtäessä keskittyy, mutta hyvällä tavalla. Sama pätee tanssiin, virheet eivät haittaa. Saa uskaltaa, voi yrittää.

Viihdytän teitä jälleen Staminalla, olen virallisesti koukussa.
Kaipa tämä biisi on piristysruiske.

Ei tässäkään tekstissä ollut mitään pointtia, puhdasta terapiaa.