Matkapäivis 27.12 Ma

Lentomatka oli ensimmäinen, jota saatoin luonnehtia NAUTITTAVAKSI. Ruoka oli hyvää, ja jälkiruoka nam, nam, tuulihattuja suklaamoussessa, ei oli uskonut lentikkaruoaksi. Jokaisella oli edessään oma tv, millä saattoi katsella uusimmat elokuvat ja pelata aikenlaisia pelejä. (Näin viimeinkin Toy Story 3, jonka olen halunnut nähdä jo kauan.)

Klo 6pm. paikallista aikaa. reissu alkoi huonosti. Hector katosi (miun lempiparasihanahattu), huone oli väärällä paikalla ja Aleksi melkein kadotti Ipodinsa.
Lentokentällä fiilis oli paska. Olin saanut luettua lentomatkan aikana Matkijanärhen, Nälkäpelien viimeisen osan. Kyyneleiden nieleskely oli vaikeaa ja itkinkin kaikkien niiden vuoksi, jotka kuolivat ja joita ei voittu pelastaa. En mainitse nimeltä, koska sehän olisi spoilaamista. Vieläkin olo on halju. Mikä laki pakottaa kirjailijat tappamaan puolet päähenkilöistä viimeisessä kirjassa? En ymmärrä. Tässä muutama miksi-kysymys lisää:

Miksi aurinko on paljon kauniimpi ulkomailla?
Miksi alusvaatteisilla kuljeskelu hävettää, mutta bikineissä se on luonnollista?
Miksi, oi miksi reissussa tulee aina syötyä Caesar salaattia, spagetti bolognaisea ja pihviä?


29.12

Eka golfpäivä ja ostettiin ihanat golfsandut. Ja näin maailman kauneimmmat golfkengät. Mustavalkoraidalliset ja pinkit nauhat. Ja mailat on... Missä lie, ei ainakaan täällä. Lainamailoja oli niiden kunnosta päätellen valmistettu vuonna kaunotar ja hirviö ja käytetty hakkaamalla betoniin ja kaikki meni päin kröhömiä. Peli EI kulkenut, ajoin golfauton MELKEIN jyrkänteeltä alas ja hotellille tullessa törmäsin parvekkeen oveen. Mä olen lievästi sanottuna saamarin hyvä. Illalla syötiin ihanassa fajitas paikassa. Aleksi taitaa olla kipeä... Se söi vaan oman annoksensa.

30.12

En ole ilmeisestikkään vieläkään kyllästynyt rannalla loikoiluun. Vesi on järkyttävän suolaista. Pienen pienet hyttysen pistot, mitä on muuten joka paikassa, kirvelevät ihan kivasti. Kaloja on joka paikassa, siis vedessä. 20 metrin päässä rannasta kelluu ponttooni. Siinä kiva ottaa aurinkoa. uudenvuoden aatto on huomenna ja nää hullut on pamautellut raketteja jo kolme päivää. Löydettiin kadulta 5 metrisen papattimaton jäännökset. Mitähän tästäkin tulee, alkaa pikkuhiljaa pelottaa...

31.12

UUSI VUOSI
Kentällä ei ihmeempiä, paitsi että peli kannatti keskeyttää noin viideksi minuutiksi tärykälvojen vakavan vammautumisvaaran takia. Pohdittii, salaperäisen (ja kovaäänisen) paukkeen alkuperää hetki, kunnes nähtiin savu ja kuultiin hihkunta. Kyse ei siis ollut 3. maailmansodasta.
Kuudeltan meidän parvekkeellamme kilisivät samppanjalasit Suomen uudenvuoden kunniaksi. Ei lupauksia, ei turhia paineita.
Hotellin uudenvuodenillallinen oli melko avuton. Ruoka ok, esitys hmmp... Ranta oli kyllä upea ja syöminen siellä ei ollut pahaksi. Kahdeltatoista olimme jo hotellihuoneella ja pääsimme todistamaan, maailman upeinta ilotulitusnäytöstä. Parinkymmenen metrin päässä maksi maassa yksi 5m x 1m papattimatto ja kaksi sadanviidenkymmenen panoksen pataa. Karjala takaisin- pataa ei voi oikeastaan edes verrata. Ja tulitusta ei kavailla. Se oli vain uskomaton. Että sellainen uusivuosi.

2.1.2011!

Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirjat alkaa olla lopussa. Rafaelin enkeli on tullut luettua kahdesti, samoin Matkijanärni. Kaikki muutkin omat kirjat luettu. Elikkä, siinä vaiheessa aloin lukemaan isäni Sherlock Holmeseita. Holmesin muistikirja ja Viimeinen tervehdys olivat oikeasti hyviä. Sherlockissa on oikeasti asennetta. Esim, yhdessä seikkailussa se käski watsonin ottaa mukaan revolverin, myrskylyhdyn ja sorkkaraudan, oi mikä mies! Seuraavaksi vuorossa Agatha Christie ja Hercule Poirot.

4.1

Raketit paukkuvat vieläkin ja elämä on ihanaa olit rannalla, kentällä tai misää vain. Joka ilta saa nauttia valoshowsta.

Hmm, olo on kevyt...

Ps. Poirot on karmee diiva!


The very last day...

En ole jaksanu kirjoittaa viime päivistä, tai sitten sairastan dementiaa- olempi parempi.
Aikaa kului, pallo lensi, tai sitten ei.
Aleksi vuokrasi snorkkelin. Riutan suojissa kalat elivät omaa elämäänsä. Riikinkukko kala vaihteli väriä valkoisesta punaiseen ja jopa kilpikonna näytti päätään kolmen metrin syvyydessä.
Rannalta lähteminen oli outoa, en tulisi ikinä palamaan. Parvekkeella olo oli haikea. Farkut puristivat ja olo oli epätodellinen. Nytkö tämä loppuisi?

En osaa kuvailla enempää. Ajatuset pysähtyvät kuin seinään. En halua jäädä, mutten palatakkaan. Haluan olla tässä.


Epilogi

Kirjoittelen damin kentältä. Tai nojoo, melkein kaiken muun kirjoin täällä, tämän kirjoitan uskonnon tunnilla. Sepon ruma naama hoilaa virsiä. Miksen voinut jäädä sinne. Tosin en voisi olla muutamaa viikkoa kauemmin paikassa, missä ei ole ystäviä.
kaunotar ja Hirviö on aika hyvä englanniksikin. Tuli katsottua paluulennolla. Matti-Olavi Raninin ääntä vain ei voi päihittää. Damissa tuli syötyä aika monta juustoateriaa. Ei näin, tosin tunnen olevani taas euroopassa. Joten tässä tämä, toivottavasti odotus palkittiin :)

Maanantai 27.12 klo.6.18

Eka päivitys lomapäivikseen ja still alive. JOKU friikki kyylää vieres, joten tää juttu on tuskin pitkä. Kohta lähtee lento toisel puolel maailmaa ja jo nyt on unohtunut noin tuhat asiaa. Fiilis on silti hyvä ja läppäri on mukana, joten kuulette minusta vastakin.

ciao

Etelän yöt

Huomenna. Huomenna olen jo matkalla pois. Karibialle, Curacaulle ja lämpimään. Hectoria korvissa, luonnoslehtiö kainalossa aion valloittaa maailman. Jos ei kolmen ällän (lumi, lakko, lennot) hirmuinen kolmikko pysäytä minua. Jos huonosti käy, Amsterdamin välilasku voi venähtää parin päivän mittaiseksi, mutta ei se mitään! Rauman likka lähtee etelään. Olen siis poissa koneeltanne ainakin kaksi viikkoa, mutta lupaan ja vannon YRITTÄÄ pitää matkapäiväkirjaa. Tuskin mitään hirveän kiinnostavaa sattuu, golfloma kun on kyseessä, mutta ei sitä ikinä tiedä. Terhi Rannela hallitsee vahvasti tässä tekstissä ja Jäämeri, Jäähyväiset ja Minä seuraa minua ulkomaille, kuuden muun kirjan voimin. Katsotaan pysynkö hengissä. Voisin lurautella tässä teille Hekeä, mutta empäs taida viitsiä kiduttaa teitä. En pysty nyt parempaan. Olen liikaa sokerihumalassa joulun jälkeen.

palaillaan

Kaikki Tahtoo Rakastaa

Kaikki tahtoo rakastaa, lauloi Hector viisaasti 1987. Minä olen samaa mieltä. Minäkin haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voiko rakkautta ymmärtää ennenkuin on saanut vastarakkautta? Minä en usko siihen. Joskus suustani loikkaa sammakko ja sanon rakastavani jotakuta. Mutta yleensä vieroksun tätä sanontaa. Jos et saa vastarakkautta, et välttämättä tunne ihmistä kokonaan, rakkauteen kuuluu aina myös fyysinen osuus kädestä pitely, suutelu yms. Siispä minä haluaisin rakastaa. Olen ihastunut, useinkin. Olen saattanut ihastua ihmisiin, joita en voi saada ja ymmärrän sen. Silti se sattuu. Välillä minua sattuu kirjaimellisesti sydämmeen. Rintaa painaa ja olo on omituinen. Tuntuu ettei kestäisi tunnetta ja samalla ei haluasi olon häviävän. Sitäkö on rakkaus? Ihastuminen? Vaiko vain ohimenevä mielenhäiriö? Melkein toivon sen olevan viimeiseksi mainittu. En osaa suhtautua tähän asiaan. Yleensä jos joku kysyy, pidänkö jostakusta olen tottunut valehtelemaan pokkana. Yksipuolinen rakkaus on heikkoutta, joka tulee tukahduttaa. Ei ole järkeä haikailla ihmisen perään, jota ei voi saada. Mutta tekevätkö tunteet meistä todella heikon? En ole varma enään. Perjaattessa pidän ihastukseni hehkuttamisesta ja koska en pidä päiväkirjaa, täytyy minun kertoa asiasta jollekulle. Mutta silti. Kun kerron tämänlaisia asioita ystävälleni, tiedän hymyileväni onnellisena, hyppelehtiväni ja muutenkin käyttäytyväni omituisesti. En haluaisi tehdä niin. Olen tottunut olemaan tälläisissä asioissa päällepäin, no en nyt kylmä, mutta... lähellä sitä. Joten tälläistä elämäni on. Kerron muuten teille salaisuuden. Tai en tiedä kuinka iso salaisuus tämä on mutta silti: Aina kun pidän jostakin ihmisestä, oikein paljon, vittuilen sille oikein olan takaa. En tiedä miksi teen niin, vittuilu on minulle luonnollista, mutta silti toimin aina niin. Aika järkevää, vai mitä? No lopetan tilitykseni tähän, ettei kukaan nukahda. Tästä tuli aika romaani.

Olishan se hienoo

Hei olishan se hienoo käydä jossain missä kukaan muu ei koskaan ole käynyt aiemmin. Ja olishan se hienoo tehdä jotain mitä kukaan muu ei koskaan ole tehnyt aiemmin...

Moni muukin asia olisi hienoa. Laulu jatkuu, ja allekirjoitan melkeimpä kaikki niistä väitteistä, mutta nyt on minun vuoroni kertoa.

Siis olishan se hienoo jos osais kirjoittaa kuin Dorada ja saada aikaan jotain pysyvää
Olishan se hienoo jos osais oikeesti piirtää, siis ei semmosii feikkei jotka liikaa yrittää
Olishan se hienoo jos vois olla just se tyyppi johon aina hyvät tyypit rakastuu
Olishan se hienoo jos ei itkis Aavekuiskaajan lopussa, ja pelkäis moottorisahamurhaajia
Kun elämä on tämänlaista, täydellisen erilaista, samanlaista aina kuitenkin. Ja mä haluankin sun rakkauttasi katseitasi, sanojasi joita voisin ymmärtää niin paljon paremmin.
Ja olishan se hienoo jos vois tunnustaa rakastavansa ja puhua siitä ilman noloutta
Ja olishan se hienoo nauraa kuin lintu, eikä kuin hukkunut norppa nousuvesialtaassa
Ja olishan se hienoa pystyä vaikuttamaan, ilman feminististiksi haukkumista
Ja olishan se hienoo jos voi olla tosi kaunis ja omistaa edes normit rinnat!
Kun elämä on tämänlaista, täydellisen erilaista, samanlaista aina kuitenkin. Ja mä haluankin sun rakkauttasi, katseitasi, sanojasi joita voisin ymmärtää niin paljon paremmin...

Vapaa Maailma Kun Bailaa- Keep on rocking in a free world

Olin 15.12. 2010 klo. 20.00 katsomassa idoliani Hectoria Savoy teatterissa.


Verho putoaa ja lava säihkyy. Keskellä kaikkea seisoo mies kaksimetrinen. Klassinen aloitus kappale Vapaa Maailma Kun Bailaa alkaa. Hector ei ole ikinä saanut oikeuksia levyttää kappaletta, mutta ehkä se on hyvä. Se on upea aloitus keikalle. Sain äänitettyä puolet siitä kehnosti kännykkääni. En tiedä oliko äänittäminen sallittua, mutten voinut muutakaan. Neljäs kerta kun näin idolini livenä. Neljäs kerta kun olin täydellisen onnellinen musiikin takia. Tunnetta, mikä minulla on ollessani Hectorin keikoilla on vaikea kuvata. Tuntuu kuin haluiasin huutaa, laulaa ja tanssia. Pieni pala sieluani lentää katonrajaan ja ei tule takaisin koskaan.
Kuuntelen keikkaa tälläkin hetkellä kännykästäni, tai paloja siitä. Rakastan Hectorin alustuksia. Ne kertovan kappaleitten tarinat.
Ennen toista kappaletta Hector kertoi kun oli 15.12.1980 maailmalla ollessaan laulanut ja soittanut kitaralla kappaletta Across The Universe hotellissaan. Hän oli ollut parvekkeellaan ja ihaillut Gruzian ruskaa. Silloin hän oli kuullut, että yksi hänen suurimmista vaikuttajistaan oli ammuttu kotiovelleen New Yorkissa. Tämä mies oli John Lennon. Kappaleen loputtua kaikki taputtavat hulluna. Minä nostan oikean käteni ja etu- ja keskisormet pystyyn. Hector vilkaisee minua kohti ja kuiskaa mikkiin: "Peace."

Ensilumi tulee kuudelta

Ensilumi tulee kuudelta, ja kaikki näyttää jälleen uudelta... No ei sentään kuudelta. Kakskytä vaille neljä jos ollaan tarkkoja. Mikä oisikaan parempi aika sataa ensilumi, kuin päivä joksi on ennustettu ihka aitoa lumimyrskyä. Éi tämä ihan lumimyrsky ole, meidän piha nurmikon voi vielä erottaa. Toki lunta on satanut aiemminkin syksyllä, mutta minulle ensilumi on se, joka jää maahan. Nyt se peittääkin jo melkein koko kaupungin. Kaikki tosiaan näyttää melko uudelta. Ei harmautta, ei roskia ei likaa. Tosin kaikki on muuttunut huomiseen mennessä, mutta minä ainakin aion nauttia maisemista vielä tämän illan. Kun katson ulos, sade on jo melkein ohitse. Onneksi, en ole hirveä talven ystävä. Oikeastaan pidän lumesta, mutta talven kylmyys ja pimeys ei ole minua varten. Toisaalta lumi auttaa pimeyteen, hankihan hohtaa kuunvalossa kuin sähkölamppu! Olikohan tämä postaus tässä. Taidan mennä vällyjen alle juomaan kuumaa kaakaota!
Ciao!

PS. We have a new dog in the house. Her name is Inka and she is just lovely!